Suomi saamassa hiotun lain tiedustelun turvaamiseen

Näyttää siltä, että Suomen eduskunta hyväksyy uuden tiedustelulain. Työkalupakki täydentyy useilla uusilla työkaluilla ja tiedonhankkimistavoilla. Oppositio tukee todennäköisesti sitä, että laki menee läpi kiireellisenä, kunhan parlamentaarinen valvonta kirjoitetaan opposition määräämään sävellajiin.

Lakitekstiin on kirjattu lupa seuloa IP-osoitteiden avaruutta ja paikkatietoja, sekä sanahaun avulla blokata erilleen tarkistettavaksi sähköpostiviestejä, joissa tuumitaan jotain tähän tyyliin:  إنه كلب كاذب من الدين (hän on vääräuskoinen koira).

Oikeustajumme sanoo, että tämä kuulostaa kohtuulliselta ja kaikki suurvallatkin tekevät näin. Suurvaltojen tietosuojaa on murennettu systemaattisesti – niidenkin, joissa kansalaisoikeuksia ylipäätään on ollut. USA:ssa vuoden 2001 jälkeen voimaan tullut Patriot Act II kuitenkin peruttiin pääosin presidentti Barack Obaman aikana. Patriot-tiedustelulain malli oli aiemmin nähty natsi-Saksassa. Nyt jälleen tuuli puhaltaa pohjoisesta, ja jyrkkää maahanmuutto- ja ulkomaalaispoliittista linjaa edustavat poliitikot siellä ja täällä kannattavat seulonta- ja seurantalakeja.

Lähinaapurimme Ruotsi, erikoista kyllä, on ollut ensimmäisten joukossa menossa internetin juuripalvelimille seulontaohjelmineen. Suomen nettiliikenne kulki aiemmin kokonaan Tukholman kautta, ja Aftonbladetin mukaan Säkerhetspolisen (Säpo) on vinkannut Suomen supolle muutamaan kertaan, mihin kannattaa kohdistaa kriittistä tarkkailua.

Eikö tässä tilanteessa ole aiheellista ottaa tiedustelu omiin käsiin ja valvoa itse? Kun laki saa läpi mennäkseen tarvittavan enemmistön, sillä on kansakunnan vahva mandaatti. Suojautumiskeinoista keskeinen on tietoliikennetiedustelu, ja laki oikeuttaisi viranomaiset Suomen rajat ylittävän tietoliikenteen seuraamiseen.

Euroopan unionin tuomioistuin on kolmen vuoden kuluessa antanut kolme eri ratkaisua, joissa se on poikkeuksellisen voimakkaasti korostanut yksityisyyden suojaa perusoikeutena. Yksityisyyden suojan alueelle tulevat esimerkiksi tietoliikenteen tunnistamis- ja paikkatiedot. Tämä osaltaan viitoittaa lainsäädännön reunaehtoja.

Tiedustelulainsäädännön keskeinen kirjoittaja, sisäministeriön erityisasiantuntija Heli Heikkola arvioi, että tietoliikenteen seuranta tulee olemaan automaattista. Siinä kiinnitetään huomio siihen, onko esimerkiksi jossakin arabimaalimassa sijaitsevalla määrätyllä nettikahvilalla epäilyttävää kommunikaatiota Suomen suuntaan. Jos vaaranmerkkejä näkyy, viestit joutuvat suurennuslasin alle.

Pakkokeinolupa haetaan myös jatkossa tuomioistuimelta, ennen kuin viestisisältö tutkitaan. Jos taas suojelupoliisi tekee itse kiireellisen päätöksen sisällön avaamisesta, sen on vietävä päätöksensä vuorokauden kuluessa tuomioistuimen hyväksyttäväksi.

Viestit eivät muutenkaan ole niin vain luettavissa, eikä yrityksille voi sälyttää velvollisuutta antaa viranomaisille omia salausavaimiaan. Esimerkiksi pikaviestipalvelu WhatsAppin suojaus on vahva mutta ei mahdoton murtaa. USA pystyy siihenkin WikiLeaks-vuoto Vault 7:n mukaan. Suomen ja USA:n välinen tiedusteluyhteistyö saattaa olla syvempää kuin yleisesti tiedetään, vaikka sillä on ollut omat vaikeutensa,

Tietoliikennetiedustelulakia valmisteltaessa eduskunta kuuli informaatio-oikeuden emeritusprofessori Jukka Kemppistä sekä Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarmo Limnélliä. Heidän äänensä kuuluvat rivien välistä uuden lakiehdotuksen tekstissä.

Vihateot ovat muokanneet mielipiteitä myönteisemmiksi tehokkaammalle valvonnalle ja tiedustelulle. Saksassa otetaan koekäyttöön valvontajärjestelmä, jossa viranomaisten hallussa olevat terroriepäiltyjen kuvat syötetään sisään ja tämän jälkeen ohjelmisto tunnistaa heidät esimerkiksi lentokenttien kamerakuvien avulla ja antaa hälytyksen. Tässä ehkä ollaan jo sopivuuden äärirajoilla. Saksassa seulonnan vastustajat näkevätkin toimissa historian haamuja.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Yrittäjän paras tulevaisuuden kaveri – tekoälyassistentti

08.06.2026 |

Tekoäly on viime vuosina herättänyt yrittäjissä paljon tunteita. Toisia se innostaa, toisia ärsyttää, ja monia … LUE LISÄÄ…

Matkailualan yrityksen verkkonäkyvyys – lisää buustia verkkosivujen ja digimarkkinoinnin avulla

01.06.2026 |

Matkailualalla ensimmäinen vaikutelma syntyy nykyään usein verkossa. Verkkosivut, hakukonenäkyvyys ja sosiaalinen media vaikuttavat yhä enemmän … LUE LISÄÄ…

Harjoittelussa Sollertiksella – 20 viikkoa digitoimiston arkea

29.05.2026 |

Olen Larissa, kolmannen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija. Aloitin tammikuussa 20 viikon harjoitteluni Sollertiksella, joka alkaa nyt … LUE LISÄÄ…

Retropeleistä verkkopalveluihin: Retro Game House kertoo Sollertiksen teknologiataustasta

26.05.2026 |

Retro Game House nousi valtakunnalliseen kiinnostukseen Ylen julkaistua jutun Mika Hoffrénin retropelikokoelmasta ja suunnitteilla olevasta … LUE LISÄÄ…

Valmiiksi täytetty somekalenteri ja ennakointi helpottavat somesisältöjen suunnittelua

12.05.2026 |

Monessa yrityksessä arjen rytmi vaihtelee vuoden aikana. Toisinaan edessä ovat lomakaudet, toisinaan kiireiset sesongit tai … LUE LISÄÄ…

Verkkosivuprojekti Kahvila Retrolle Kuhmossa 

04.05.2026 |

Kahvila Retro on Kuhmossa toimiva viihtyisä ja persoonallinen kahvila, joka tunnetaan rennosta tunnelmastaan ja retrohenkisestä … LUE LISÄÄ…

Uudet verkkosivut Kuhmon vanhempainyhdistykselle

30.04.2026 |

Arjen keskellä tiedon pitäisi löytyä nopeasti ja vaivattomasti, erityisesti silloin, kun kyse on yhteisön toiminnasta. … LUE LISÄÄ…

7 tapaa saada enemmän liidejä verkkosivujesi kautta

24.04.2026 |

Liidigenerointi on yksi tärkeimmistä tavoitteista yrityksen verkkosivuilla. Silti liian moni sivusto toimii vain digitaalisena käyntikorttina, … LUE LISÄÄ…