Tummenevan kesäillan ajatus vainovalkeista

Tietotekniikka-alan yritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 20 prosenttia 10 miljardiin euroon, mikä käy ilmi Teknologiateollisuuden seurantakatsauksesta. Toivottavasti kasvu jatkuu, ja myös tietoturvayritykset ovat mukana vahvalla panoksella.

IT-alalla yhden suuren veturiyrityksen malli toimii vajavaisesti. Yhdessä tekemisen meininki taas on vanha hyväksi koettu tapa, joka tuo hyvää mieltä ja työssä jaksamista. Pk-yrityksissä on alan tulevaisuus.

Myös pilvipalveluiden ja turvallisen tiedostojaon sekä varmuuskopioinnin osaaminen on kilpailtu kenttä, ja niin sen tulee ollakin. Kilpailu vaatii meiltä kaikilta alan toimijoilta koko ajan enemmän, mutta lopputuloksesta kaikki hyötyvät. Suomen maine kansainvälisenä tietotekniikan osaajana vahvistuu. Meidän osaamisemme kestää vertailun minkä tahansa muun palveluntuottajan kanssa, mutta tämä ei tarkoita, ettemmekö mekin vielä pystyisi kirittäjien avulla parempaan.

Kuten suomenruotsalainen kirjailija Lars Huldén runossaan totesi, entisaikaan rosvojen saapuessa sytytettiin kukkuloille vainovalkeat varoittamaan vaarasta. Se ei kuitenkaan käy päinsä rauhanaikana.

Asioista voi silti puhua niiden oikeilla nimillä. Tiedot, olivatpa ne kuinka salaisia, yksityisiä tai yhdentekeviä, ovat vaarassa vuotaa vääriin käsiin. Tietojen kalastelijoita on useita, ja monilla on valtiollinen tausta. En tiedä, mitä kukaan tekee maailman maittavimman sienisalaatin reseptilläni – mutta voisiko se olla kauppatavaraa? Sen suurempia salaisuuksia en kuitenkaan jakele ilmaispalveluina toimivissa sähköposteissa tai muissa palveluissa. Suuria ja suosittujahan nämä palvelut toki ovat, joten voi syntyä harha, että ne olisivat myös turvallisia.

Tähän on pantava kysymysmerkki. Palvelut, jotka eivät käyttösopimuksissaan edes lupaa käyttäjille tietoturvaa, tuskin sitä hiljaisestikaan toteuttavat. Me sen sijaan oikeusvaltiossa toimivana it-yrityksenä asettamme maalin korkealle: toimiva tietoturva on ykkösasia. Yrityksille haluamme tarjota nykyaikaisia, laadukkaita ja turvallisia internetpalveluja.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

7 Vinkkiä tietoturvaan etätöissä

27.08.2025 |

Etätöistä on tullut monelle arkipäivää. Toiset tekevät sitä vain satunnaisesti, kun taas toisille se on … LUE LISÄÄ…

Miten valita oikea Microsoft 365 lisenssi yrityksellesi?

26.08.2025 |

Microsoft 365 on pilvipohjainen tuottavuus- ja yhteistyöympäristö, joka sisältää työkalut sähköpostiin, tiedostojen hallintaan, tiimityöhön ja … LUE LISÄÄ…

Google Ads -mainonta kilpailijan nimellä: Kannattaako se oikeasti?

13.08.2025 |

Oletko törmännyt hakutuloksissa mainoksiin, jotka nousevat esiin, vaikka olet hakenut toisen yrityksen nimellä? Kyseessä on … LUE LISÄÄ…

Virtuaalipalvelin vai webbihotelli verkkosivujesi kodiksi?

04.08.2025 |

Kun yrityksesi verkkosivut tai verkkokauppa ovat tärkeä osa liiketoimintaasi, niiden sijoituspaikka eli palvelinratkaisu on hyvä … LUE LISÄÄ…

Miten tekoälyä voi hyödyntää sisällöntuotannossa?

29.07.2025 |

Tuntuuko sisällöntuotanto hankalalta? Et saa ideoita, aikataulu on loppumassa ja et tiedä, mitä tehdä. Kokeile … LUE LISÄÄ…

AI optimointi WordPressissä – Huomioi tekoäly verkkosivuillasi

23.07.2025 |

AI eli tekoäly muuttaa miten tietoa etsitään ja miten hakukoneet tarjoavat vastauksia. AI optimointia kannattaakin … LUE LISÄÄ…

WordPress-ylläpito turvaa verkkosivujesi toiminnan

27.05.2025 |

WordPress-ylläpito on tärkeä osa verkkosivujen toimintaa. Moni yrittäjä ajattelee, että verkkosivut tehdään kerran ja sen … LUE LISÄÄ…

Multimediaesitysten luonti Microsoft Sway-työkalulla

26.03.2025 |

Microsoft Sway on selainpohjainen digitaalinen tarinankerrontatyökalu, jonka avulla voit luoda ja jakaa interaktiivisia esityksiä ja … LUE LISÄÄ…