Mitä yrityksen tulee huomioida Facebookin uudistuessa?

Facebookin perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Mark Zuckerberg julkisti vastikään uudistuksia, jotka tulevat koskemaan Facebookia ja sitä, minkälaiset julkaisut tulevat jatkossa menestymään. Viime vuosi oli Facebookille vaikea tekaistuihin uutisiin liittyvien oikeusjuttujen ja negatiivisuutta herättäneiden ”tägää kaveri” – julkaisuiden takia.

Nyt vuonna 2018 Facebook haluaa parantaa ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta. Tarkoituksena on saada ihmiset keskustelemaan ja jakamaan asioita lähipiirin kanssa. Ystävien ja perheen julkaisut tulevat näkymään uutisvirrassa entistä paremmin. Entä miten tämä liittyy yrityksiin? Yritysten on hyvä alkaa pohtia, millaista mielenkiintoista sisältöä kannattaa tehdä, jotta asiakkaat kiinnostuvat julkaisuista. Tarinat ja tarinallisuus tulevat jatkossa toimimaan postauksissa, ja lisäksi paikallisia uutisia tullaan nostamaan paremmin esille.

Vaikuttajamarkkinointi ryhmissä kannattaa

Syksyn aikana Suomessa on ollut havaittavissa Facebook-ryhmien suosion kasvua, ja ryhmien rooli Facebookissa nousee edelleen. Omassa digimarkkinoinnissa tämä asia kannattaa huomioida ja harkita vaikuttajamarkkinointia tiettyjen ryhmien sisällä. Keskustelu ryhmien sisällä on noussut suureen rooliin, ja kohderyhmän ollessa oikea, yrityksen tuotteita ja palveluita kannattaa tuoda ryhmässä esille. Tulevaisuudessa voi olla mahdollista, että markkinointikampanjoita voidaan kohdentaa suoraan tiettyjen ryhmien jäsenille.

Videot vetoavat somessa

Mark Zuckerbergin mukaan videosisällöt tulevat olemaan sosiaalisessa mediassa seuraavan kolmen vuoden trendi. Facebookin tilastojen mukaan Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin stories-osiot ovat nousseet suureen suosioon. Yritysten on hyvä tarttua tähän ja viimeistään nyt alkaa harjoitella videosisällön tekemistä stories-osioon. Liikkuva kuva vangitsee some-käyttäjän huomion paremmin kuin perinteinen teksti- tai kuvapostaus.

Uudistuksia pikaviestinpalveluihin

Facebookin omistama pikaviestinpalvelu WhatsApp on tärkeä sovellus monelle älylaitteita käyttävälle – WhatsAppissa lähetetään kuukausitasolla noin 60 miljardia viestiä. Nyt Facebook on julkistanut pienille ja keskisuurille yrityksille WhatsApp Business –sovelluksen, jonka ideana on toimia yritysten asiakaskommunikoinnin välineenä. Sovellus saadaan todennäköisesti Suomessa käyttöön kevään aikana. Sillä välin on hyvää aikaa pohtia, kuinka sovellusta voi jatkossa hyödyntää omassa digimarkkinoinnissa. WhatsAppissa on myös käytössä edellä mainittu stories-osio, joka kannattaa ehdottomasti ottaa haltuun.

Lisäksi Messenger on lähitulevaisuudessa mahdollista integroida yrityksen kotisivuille. Nyt kyseisestä lisäosasta on julkaistu beta-versio. Zuckerbergin mukaan asiakkaat voivat keskustella yritysten kanssa paremmin reaaliajassa Messengerin avulla. Tämä uudistus on samassa linjassa muiden uudistusten kanssa – vuorovaikutusta ja keskustelevuutta halutaan lisätä some-käyttäjien keskuudessa entisestään.

Miksi Facebookin uudistuksiin on syytä reagoida yrityksen omassa digimarkkinoinnissa?

Mark Zuckerbergin julkaisemat uudistukset kertovat hiljaisia viestejä siitä, mihin suuntaan sosiaalinen media on kuluvana vuonna menossa. Jotta oman yrityksen digimarkkinointi onnistuu, on hyvä tietää, mikä somessa toimii ja mitkä ovat sen trendit. Oma kohderyhmä täytyy tuntea, jotta digimarkkinoinnista saadaan kaikki hyöty irti. Jos digimarkkinoinnissa ei sopeuduta sosiaalisen median uudistuksiin ripeästi, on todennäköistä, että kilpailija hyödyntää tämän mahdollisuuden ja poimii asiakkaat omaan koriinsa.

Varaa maksuton strategiapalaveri diginaisille

Emmi Elo

VIIMEISIN ARTIKKELI

Valmiiksi täytetty somekalenteri ja ennakointi helpottavat somesisältöjen suunnittelua

12.05.2026 |

Monessa yrityksessä arjen rytmi vaihtelee vuoden aikana. Toisinaan edessä ovat lomakaudet, toisinaan kiireiset sesongit tai … LUE LISÄÄ…

Verkkosivuprojekti Kahvila Retrolle Kuhmossa 

04.05.2026 |

Kahvila Retro on Kuhmossa toimiva viihtyisä ja persoonallinen kahvila, joka tunnetaan rennosta tunnelmastaan ja retrohenkisestä … LUE LISÄÄ…

Uudet verkkosivut Kuhmon vanhempainyhdistykselle

30.04.2026 |

Arjen keskellä tiedon pitäisi löytyä nopeasti ja vaivattomasti, erityisesti silloin, kun kyse on yhteisön toiminnasta. … LUE LISÄÄ…

7 tapaa saada enemmän liidejä verkkosivujesi kautta

24.04.2026 |

Liidigenerointi on yksi tärkeimmistä tavoitteista yrityksen verkkosivuilla. Silti liian moni sivusto toimii vain digitaalisena käyntikorttina, … LUE LISÄÄ…

Kuhmon Karatelle verkkosivut

21.04.2026 |

Taistelulajit ovat olleet osa elämääni 16-vuotiaasta asti. Vuosien varrella harrastus on kulkenut mukana eri elämäntilanteissa, … LUE LISÄÄ…

5 tapaa miten verkkosivujen hallinnoitu palvelinratkaisu vaikuttaa yrityksesi liiketoimintaan

17.04.2026 |

Kun puhutaan verkkosivuista tai digitaalisista palveluista, keskustelu kääntyy usein ulkoasuun, sisältöön tai markkinointiin. Harvemmin pysähdytään … LUE LISÄÄ…

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…