Tavoita ja palvele asiakkaitasi paremmin Facebookissa

Facebook päivittyy, kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Jotta pysyisit mukana muutoksissa, kokosimme muutamia viime aikojen Facebook-uudistuksia sinulle näppärään pakettiin.

Hallitse videomainosten hyödyntäminen

Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi aiemmin tänä vuonna, että videosisällöt tulevat olemaan sosiaalisessa mediassa seuraavan kolmen vuoden trendi. Videosisältöjen osalta Facebook on viime aikoina tehnyt muutamia uudistuksia.

Markkinointitarkoitukseen käytettävissä videossa saa nykyään olla maksimissaan 20 prosenttia tekstiä. Sama 20 prosentin sääntö otettiin still-kuvien osalta käyttöön Facebookissa jo parisen vuotta sitten. Käytännössä 20 prosentin sääntö tarkoittaa sitä, että Facebook suosittelee käyttämään markkinointikampanjoissa videoita, joissa on vain vähän tekstiä. Kuvien osalta Facebook on perustellut linjaansa seuraavasti:

Facebook suosittelee mainosten kuvia, joissa on vähän tekstiä tai ei lainkaan tekstiä, koska kuvat, joissa on paljon tekstiä, voivat tehdä kokemuksesta heikkolaatuisemman Facebookissa oleville ihmisille.

Jos kuvassasi tai videossasi on yli 20 prosenttia tekstiä, Facebook saattaa rajoittaa mainoksesi näkyvyyttä niin, ettei se tavoita koko haluttua kohderyhmää.

Lisäksi Facebook on ottanut käyttöön in-stream-video-mainossijoittelun, jonka avulla voit näyttää mainoksia niille ihmisille, jotka katselevat videoita Facebookissa. Jotta voit hyödyntää in-stream-video-mainossijoittelua, in-stream-videomainosten tulee olla kestoltaan 5-15 sekuntia. Lisäksi videomainosten tulee sisältää ääntä. In-stream-videomainoksia voit hyödyntää markkinointikampanjoissa, joiden tavoitteeksi on valittu videon näyttökerrat, kattavuus, brändin tunnettuus tai julkaisuun sitoutuminen.

Tutustu Facebook Creator –sovelluksen mahdollisuuksiin

Paljon videosisältöjä tekeville Facebook on julkaissut uuden sivuasetuksen nimeltään Videon tekijä. Facebookin sivuasetuksista löytyvä Videon tekijä nostaa tekemäsi videosisällöt etusijalle sivullasi. Kun olet vaihtanut sivuasetuksista Videon tekijä –mallin sivullesi, voit hyödyntää uutta Facebook Creator –sovellusta luodaksesi uusia ja upeampia videoita sivullesi. Toistaiseksi Facebook Creator on saatavissa vain iOS-laitteille.

Palvele asiakkaitasi Messengerin avulla

Videoiden lisäksi Facebook on tehnyt uudistuksia liittyen Messengeriin. Kyseisen pikaviestisovelluksen saat nyt integroitua omille kotisivuillesi. Esimerkiksi tuotteestasi tai palvelustasi kiinnostunut asiakas voi aloittaa keskustelun kotisivuillasi, ja voitte jatkaa keskustelua Messenger-sovelluksen puolella. Lisäksi asiakkaasi voivat tilata kirjoittamasi uutisviestit suoraan Messengeriinsä.

Messengerissä on otettu käyttöön myös uusi Tutki-osio, jossa käyttäjät voivat selata ja tarkastella botteja ja lähellä olevia paikkoja. Tutki-osiossa on myös yrityksiä, joille voi lähettää viestejä. Sivun ylläpitäjät voivat hallita sivun bottia, sivun asetusten kautta. Botin kuvausta Messengerin hakutuloksissa voi muokata ja päättää, mitä kieliä se tukee. Tätä ominaisuutta voit hyödyntää esimerkiksi tilausyhteenvedon, seurantatietojen ja toimitusvahvistuksen lähettämiseen, kun asiakas ostaa uuden tuotteen sivustoltasi.

Miksi Facebookin uudistuksista kannattaa pysyä kärryillä?

Jotta yrityksesi digitaalinen markkinointi onnistuu, on hyvä pysyä kärryillä Facebookin uudistuksista edes jollain tasolla. Facebookin muutoksia ja uudistuksia ei kannata kuitenkaan säikähtää. Diginaiset keskustelevat mielellään kanssasi mieltäsi askarruttavista digimarkkinointiasioista!

Lue tästä Facebook-uudistuksista, joista kerroimme jo aiemmin tänä vuonna

Emmi Elo

VIIMEISIN ARTIKKELI

Harjoitteluni Sollertiksella – Digimarkkinoinnin oppeja

09.10.2025 |

Nimeni on Milla ja opiskelen tietotekniikkaa Savonia-ammattikorkeakoulussa. Suoritan Sollertiksella 15 viikon mittaista harjoittelua, jonka aikana … LUE LISÄÄ…

Sometrendit 2026

08.10.2025 |

Sosiaalisen median kenttä on monimuotoisempi kuin koskaan  Sosiaalisen median maailma elää jatkuvassa muutoksessa. Käyttäjät kaipaavat … LUE LISÄÄ…

6 syytä miksi yrityksen kannattaa olla sosiaalisessa mediassa

07.10.2025 |

Sosiaalisia medioita ovat muun muassa Facebook, Instagram, TikTok ja LinkedIn, ja jokainen näistä palveluista on … LUE LISÄÄ…

Vesikirppu – Palvelut esille ammattimaisilla verkkosivuilla

30.09.2025 |

Liikuntaa veden äärellä Vesikirppu on Pohjois-Savossa toimiva vesiliikunnan asiantuntijayritys. Sen perustajalla, Markku Kilpeläisellä, on yli … LUE LISÄÄ…

Stevenel – Tuloksia nopeasti ja riskittömästi hakukoneoptimoinnilla

24.09.2025 |

Kuka on Stevenel? Stevenel Oy on kansainvälisesti toimiva yritys, joka valmistaa ja toimittaa lastinkäsittelylaitteita satamille, … LUE LISÄÄ…

Kruunupuisto – Sujuvaa digimarkkinointia ja aitoa yhteistyötä

15.09.2025 |

Kruunupuisto on pieni pala paratiisia Punkaharjun mäntymetsän siimeksessä. Sen omistaa Punkaharjun Kuntoutussairaalasäätiö ja liiketoiminnasta vastaa … LUE LISÄÄ…

7 Vinkkiä tietoturvaan etätöissä

27.08.2025 |

Etätöistä on tullut monelle arkipäivää. Toiset tekevät sitä vain satunnaisesti, kun taas toisille se on … LUE LISÄÄ…

Miten valita oikea Microsoft 365 lisenssi yrityksellesi?

26.08.2025 |

Microsoft 365 on pilvipohjainen tuottavuus- ja yhteistyöympäristö, joka sisältää työkalut sähköpostiin, tiedostojen hallintaan, tiimityöhön ja … LUE LISÄÄ…