Somemarkkinoinnin avulla asiakkaat takaisin

Lounasravintola Ajassa oli hiiren hiljaista. Yhtä ainoatakaan asiakasta ei ollut paikalla, vaikka ravintola oli auki. Ravintoloitsijalle hiljaisuus nosti pintaan kylmänhien.

Inkilänmäen huipulla sijaitsevassa ravintolassa oli tapahtunut keväällä 2017 vesivahinko ja ravintola oli suljettuna usean kuukauden ajan. Asiakkaat olivat sillä aikaa siirtyneet lounastamaan kuka minnekin.

Ravintolan avatessa jälleen ovensa, haasteena oli välittää tieto asiakkaille ja saada heidät palaamaan takaisin ravintolaan. Tässä vaiheessa Sollertiksen Diginaiset ja Lounasravintola Ajan ravintolapäällikkö Juha Heinonen löysivät toisensa.

Yhteistyö käynnistyi vauhdikkaasti elokuussa. Lounasravintola Ajan Facebook-sivusto uudistettiin kokonaan. Yhdessä asiakkaan kanssa luotiin suunnitelma visuaaliselle ilmeelle sekä strategia asiakkaiden palauttamiseksi lounaspöytiin.

Diginaiset etsivät oikeat seuraajat Facebookista ja kohdensivat markkinoinnin Kuopion alueelle. Someviestinnällä haluttiin kertoa autoileville asiakkaille erityisesti paikan monipuolisista ja herkullisista ruoista.

Juhalla oli myös ajatus teemalounaasta. Yhdessä pohdittiin, kuinka sitä tulisi nostaa esille. Hyvin rakennetun suunnitelman pohjalta markkinointia oli helppo lähteä toteuttamaan Facebookissa.

Marraskuussa ravintolan kaiuttimista soljui pehmeä jazz ja asiakkaat nauttivat lounasta New Orleansin hengessä. Teemalounas onnistui odotusten mukaisesti. Ravintola oli täynnä tyytyväisiä asiakkaita ja he toivoivat saman tyylisiä lounaita lisää.

”Yhteistyö Diginaisten kanssa on ollut sujuvaa ja somepäivityksiä on saatu tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Meitä on kuunneltu ja meidän ajatukset ja ideat ovat jalostuneet yhteisissä palavereissa meidän näköiseksi tuotteeksi”, kertoo Juha Heinonen.

Tiina Kuiri

Lehtori, YAMK, AmO
Savonia ammattikorkeakoulu

Tiina Kuiri on digitaalisen markkinoinnin ja myynnin asiantuntija. Hän valmentaa ja opettaa opiskelijoita sekä yrityksiä hyödyntämään dataa käytännönläheisesti digitaalisen markkinoinnin toteutuksessa.

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…