Opas yrittäjälle – Miten luodaan somestrategia?

Somen mahdollisuudet periaatteessa tiedetään, mutta selkeä strategia, miten siellä toimia, puuttuu vielä monelta yrittäjältä.

Kaikki se olennainen tieto, kuinka some otetaan haltuun, on kyllä löydettävissä internetistä. Nyt se on koottuna, yksissä kansissa ja suomen kielellä, kertoo Joanna Niininen.

Niininen on valmistunut Kuopion yliopistosta tietojenkäsittelytieteenmaisteriksi ja on johtanut e-Sollertis Oy:tä vuodesta 2013 – tästä ajasta viimeisen vuoden yhtiön toimitusjohtajana.  

Joanna Niininen

Sollertis jatkaa mittavan historian luoneen suomalaisen Image Worldin palvelinliiketoimintaa. Niinpä johdatus somen mahdollisuuksiin pohjaa kokemusasiantuntijuuteen. Hän kuvaa todellisuutta, jossa somevaikuttaminen toimii, tai useimmin ei toimi. Kuinka sosiaalinen mediasta valjastetaan tuottavaksi, on aikamme viisasten kivi. 

Someen yleensä vain mennään mutta ikään kuin jäädään odottelemaan ”ihmettä”. Sitten havahdutaan: asiakasyrityksistä ei ole paljon tietoakaan eikä kassavirta kolise.

Mikähän sitten olisi tapa toimia suunnitelmallisesti?

Siihen löytyy Niinisen ytimekäs johdanto, uusi tietoteos, Somestrategia – opas yrittäjälle. Tietokirja on varsin helppolukuinen, mikä taitaa juontaa kirjoittajan asiantuntemuksesta. 

Jäsentämisen suuri haaste

Somestrategia - opas yrittäjälle-kirjan kansiKuvankaappaus Somestrategia-kirjasta

Valmiiksi pureskeltu lukupaketti tämä opus ei kuitenkaan ole. Lähestymistapaa voisi pikemminkin luonnehtia juuri oikeanlaisia kysymyksiä esittäväksi.

Yhdestä teoksessa löytyy koottuna asioiden kokonaisuudet. Tämän suuntaista palautetta onkin jo tullut kirjaan tutustuneilta toisistaan riippumattomilta tahoilta. Itsessään somestrategian laadinta on moniulotteinen tehtävä, vaikka nettimaailma olisi tuttu, niin konkarinkaan on vaikea muistaa kaikkea asiankuuluvaa. Kirja auttaa jäsentämään somestrategian tekemistä, vaikka perustiedot olisivatkin hallinnassa.

Interaktiivisuus keksittiin jo netin alkuajoilla

Toimintastrateginen näkökulma someen totta puhuen olisi tarvittu jo aikoja sitten – jo ennen kuin some kasvoi nykyiseen mittaansa. Interaktiivisuus keksittiin pian graafisen netin syntymän jälkeen, koska se toimi jo toisessa muodossaan News Group -ympäristön viestinnässä. 

Ajan kulumisesta huolimatta yhä tämän kiehtovan virtuaalisen vuorovaikutusmahdollisuuden hyötykäyttö takeltelee. Vieläkään ei ymmärretä kaikkia somen tuomia mahdollisuuksia. Välineestä on nyt aika ottaa hyödyt irti. 

Ajatus kirjasta syntyi lomalla

Niininen kertaa kirjaurakkaan ryhtymisen vaiheita. Lomalla syntyi idea luoda uutta ja tarpeellista yrittäjän käteen.

Minulla oli neljä päivää pääsiäislomaa. Mutta jo kahden päivän jälkeen tuntui, että jotainhan tässä pitää tehdä. Pian sitten syntyi päätös (jonka jokaisen kirjan kirjoittanut tietää) kirjoittaa joka päivä. Kun joka päivä kirjoittaa, niin kirjahan siitä lopulta syntyy.

Toisessa päässä projektia odotti toinen haaste, osata lopettaa kirjoittaminen tietyssä pisteessä, kun olennainen on kerrottu.

Kirjaa toki voisi kirjoittaa loputtomiin. mutta sitten tuli hetki viheltää peli poikki, ja päättää milloin se on valmis.

Monikanavaisuus käyttöön

Viestin perille menossa Joanna käyttää sanaa monikanavaisuus, joka ainakin osittain on sukua vanhalle käsitteelle viestinnän kaksoissidos. Lähetetyn viestin perille menon varmistaminen tapahtuu useamman viestikanavan avulla.   Tämä edustaa ammattimaisuutta, joka rakentuu vanhemman verifioidun tiedon päälle.

Mitä useammassa paikassa asiakas näkee yrityksen viestin, sitä enemmän hän alkaa siihen uskomaan. Monikanavaisuus on tärkeää ostopäätöksen aikaansaamiseksi.

Kirja ei tarjoa maata mullistavia uusia näkökulmia, vaan on helposti pureskeltava yhteenveto somessa toimimisesta jokaiselle yrittäjälle. Jos miettii, miten paljon ottaa aikaa itse googlata kaikki asiat itse, niin kirja on todella pieni sijoitus.

Seuraava kirja on jo mietintämyssyn alla, ei tämä tähän jää, Joanna kertoo hymyillen.

Joannan kirjan voit ostaa osoitteesta www.somestrategia.fi.

 

 

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Valmiiksi täytetty somekalenteri ja ennakointi helpottavat somesisältöjen suunnittelua

12.05.2026 |

Monessa yrityksessä arjen rytmi vaihtelee vuoden aikana. Toisinaan edessä ovat lomakaudet, toisinaan kiireiset sesongit tai … LUE LISÄÄ…

Verkkosivuprojekti Kahvila Retrolle Kuhmossa 

04.05.2026 |

Kahvila Retro on Kuhmossa toimiva viihtyisä ja persoonallinen kahvila, joka tunnetaan rennosta tunnelmastaan ja retrohenkisestä … LUE LISÄÄ…

Uudet verkkosivut Kuhmon vanhempainyhdistykselle

30.04.2026 |

Arjen keskellä tiedon pitäisi löytyä nopeasti ja vaivattomasti, erityisesti silloin, kun kyse on yhteisön toiminnasta. … LUE LISÄÄ…

7 tapaa saada enemmän liidejä verkkosivujesi kautta

24.04.2026 |

Liidigenerointi on yksi tärkeimmistä tavoitteista yrityksen verkkosivuilla. Silti liian moni sivusto toimii vain digitaalisena käyntikorttina, … LUE LISÄÄ…

Kuhmon Karatelle verkkosivut

21.04.2026 |

Taistelulajit ovat olleet osa elämääni 16-vuotiaasta asti. Vuosien varrella harrastus on kulkenut mukana eri elämäntilanteissa, … LUE LISÄÄ…

5 tapaa miten verkkosivujen hallinnoitu palvelinratkaisu vaikuttaa yrityksesi liiketoimintaan

17.04.2026 |

Kun puhutaan verkkosivuista tai digitaalisista palveluista, keskustelu kääntyy usein ulkoasuun, sisältöön tai markkinointiin. Harvemmin pysähdytään … LUE LISÄÄ…

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…