Yrityksistä valveutuneimmat satsaavat tietoturvaan – mutta onko pilviyhteys suojattu?

Valtava määrä yrityksiä on joutunut viimeksi kuluneen vuoden aikana kyberhyökkäysten kohteeksi, arvioi Taloustutkimus.

Noin joka kahdeskymmenes pieni tai keskisuuri yritys näyttäisi joutuneen viimeksi kuluneen vuoden aikana kyberhyökkäyksen kohteeksi. Viitisen prosenttia pk-yrityksistä tietää hyökkäyksestä itse eikä ole moksiskaan, ilmenee teleoperaattori Soneran Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Kyselyyn vastasi 1 073 pientä ja keskisuurta yritystä eri toimialoilta Suomessa.

Suhteutettu laskukaava on seuraava: Suomessa toimii vajaat 280 000 pk-yritystä, jotka siis työllistävät 1–49 henkilöä. Tietoturvahyökkäyksiä yrityksiin lienee sattunut viimeksi kuluneen vuoden aikana yli 10 000.

Kyselyyn vastaajista valtaosa eli noin 70 prosenttia edusti hyvin pieniä eli 1–9 henkilön yrityksiä, joissa muuten yrittäjät tutkimustiedon mukaan elävät jo hyvää keski-ikää. Ikä ei ole rasite, mutta sillä on ehkä jonkinlainen yhteys tietotekniseen osaamiseen.

Yrittäjistä osa ei pidä tietoturvariskejä suurina, mikä kertonee siitä, etteivät he ole täysin tietoisia rikollisuuden laadusta. Kyberhyökkäykset ovat it-järjestelmiin haitta- ja hyötymistarkoituksessa tehtyjä iskuja, ja ne ovat tulleet koko ajan raaemmiksi. Jonkinlaista tuntumaa asiaan kuitenkin näyttää olevan, sillä kolmannes pk-yrittäjistä kertoo olevansa nyt huolestuneempi tietoturva-asioista kuin vuotta aiemmin. Huolettomuuteen ei ole syytäkään.

Suhtautuminen tietoturvauhkiin näyttäisi jakautuvan kahtaalle. Pk-yrittäjäkentästä löytyy valveutunut yhdeksän prosentin kärki. Tämä vastaajaryhmä pitää kyberuhkia erittäin suurina tai melko suurina liiketoimintansa kannalta. Nämä lienevät kehitysyhtiöitä, joilla selkeästi on innovaatioita ja liikesalaisuuksia.

Peräti 88 prosenttia taas on sitä mieltä, että uhka on pieni tai uhkaa ei ole. Nämä voivat olla mopokorjaamoja ja grilliyrityksiä, joille immateriaalinen omaisuus ei ole samalla tavalla merkittävää. Jos firman nettisivut kräkätään tai palvelu hetkellisesti estetään, vanhinko ei välttämättä ole valtaisa.

Tutkimuksen mukaan lähes kaksi kolmesta firmasta on viimeksi kuluneen vuoden aikana päivittänyt palomuurinsa ja virusskannerinsa. Yrittäjät luottavat näiden päivitysten takaavan tietoturvan.

Automaattisesti toimimaan asennetut työkalut auttavat yritystä tietoturvassa – nimittäin jos firma ei käytä pilvipalveluja. Jos taas on niin, että dataa liikkuu suojaamattomana pilvessä, siihen päästään myös ulkoa käsiksi. Datapilvi on erinomainen keksintö, kun se hallitaan. Tarvittaessa apua hallintaan saa meiltä.

Tiedot yrittäjistä ovat melko kattavia. Teleoperaattori Elisa on Suomen Yrittäjien kanssa tehnyt kyselytutkimuksia, jotka antavat samansuuntaisia tuloksia kuin edellä mainittu Taloustutkimuksen kysely.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…