Taas ilmi pimeä paikannustekniikka – Android-käyttäjät koekaniineina

Teknisesti katsoen on vähintäänkin epäselvää, miten Googlen väittämä käyttäjän sijainnin paikannuksesta nopeuttaa viestien välitystä? Sen sijaan on varmaa, että tällainen salainen toiminta loukkaa käyttäjien yksityisyyttä ja tietosuojaa.

Kyseessä lienee kokeilu, jolla Androidissa käyttöjärjestelmätasolla olisi pian kohdennettu ”viestejä”, eli mainoksia, reaaliaikaisesti erilaisissa miljöissä liikkuville älypuhelimen käyttäjille. Ehkä yöttömässä yössä Lapin tuntureilla vaeltava etelänmies saa taskukojeeseensa pian vinkin käyttää Offia hyttysten torjuntaan.

Näyttää siltä, että jenkkiläinen Quartz-verkkojulkaisu teki paljastuksillaan lopun Googlen touhuista. Tämän, ilman Sim-korttia kaikki operaattoritasot ohittavan paikannuksen on nyt määrä loppua. Yhtiö on tullut ulos ja kertonut jo vuoden alusta keränneensä sijaintidataa kaikista Android-laitteista.
Kaikista?

Taustalla on valmistajan itse itselleen sorvaama turva-aukko. Kaiketi valmistajan tekaisema haavoittuvuus on potentiaalina piillyt kaikissa androideissa ties kuinka kauan.

Noh, ei se mitään, Microsoftin Windowsia epäiltiin aivan samasta. Huomatkaamme, että kummassakaan tapauksessa käyttäjäsopimus ei hiisku tällaisista käyttöjärjestelmän valmistajan itse itselleen varaamista salaisista porteista juuta eikä jaata. Mikkisoftaa tosin huomautettiin siitä, että se on operoinut Ethernet-sopimuksen vastaisesti porttiavaruudessa, jonka tulisi olla kokonaan suljettu.

Applen OS-käyttöjärjestelmiä ei tiettävästi ole juuri epäilty epäeettisestä tiedonkeruusta, niin kuin ei paljon muustakaan filungista. Todettakoon nyt, että tämä maailman paras ja turvallisin käyttöjärjestelmä ei edellä mainitusta syystä ole paljon esiintynyt näillä palstoilla, mutta nyt on kuulunut myös OS-käyttiksiä koskevia haavoittuvuuksia. Applen macOS-järjestelmästä löytyneestä vakavasta haavoittuvuudesta raportoitiin vasta syyskuussa.

Tuon haavoittuvuuden kautta Mac-tietokoneen avainnippuun tallennetut käyttäjätunnukset, salasanat sekä luottokorttinumerosarjat ja sen sellainen saattoivat päätyä ulkopuolisten käsiin.

Quartzin mukaan julkisuuteen lipsahtaneessa kokeilussa miljoonat ja taas miljoonat Android-puhelimet ovat olleet koko vuoden seurannassa käyttäjiensä sijainnin osalta.

Ei siinä tiemmä haitannut mitään vaikka paikkatietojen tallennus olisi pois päältä – siihen minä lapsenuskoisena olen itse luottanut. Puhelin tekee sen vieläpä ilman sim-korttia, kuten hieno amerikkalainen autonikin.

Onkohan siis jossain datataivaassa sijainnistani dataa kahdesta toisistaan riippumattomasta lähteestä – mitä ammattimainen tiedon oikeaksi varmistus aina edellyttää. Tuskin. Emme tarvitse foliohattuja. Yksinkertainen totuus, avoimuus ja läpinäkyvyys riittävät.

Eläköön Quartz, joka puristi Googlelta lupauksen ajaa alas salakähmäinen yksityisyyden loukkausprojekti.

 

 

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Yrittäjän paras tulevaisuuden kaveri – tekoälyassistentti

08.06.2026 |

Tekoäly on viime vuosina herättänyt yrittäjissä paljon tunteita. Toisia se innostaa, toisia ärsyttää, ja monia … LUE LISÄÄ…

Matkailualan yrityksen verkkonäkyvyys – lisää buustia verkkosivujen ja digimarkkinoinnin avulla

01.06.2026 |

Matkailualalla ensimmäinen vaikutelma syntyy nykyään usein verkossa. Verkkosivut, hakukonenäkyvyys ja sosiaalinen media vaikuttavat yhä enemmän … LUE LISÄÄ…

Harjoittelussa Sollertiksella – 20 viikkoa digitoimiston arkea

29.05.2026 |

Olen Larissa, kolmannen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija. Aloitin tammikuussa 20 viikon harjoitteluni Sollertiksella, joka alkaa nyt … LUE LISÄÄ…

Retropeleistä verkkopalveluihin: Retro Game House kertoo Sollertiksen teknologiataustasta

26.05.2026 |

Retro Game House nousi valtakunnalliseen kiinnostukseen Ylen julkaistua jutun Mika Hoffrénin retropelikokoelmasta ja suunnitteilla olevasta … LUE LISÄÄ…

Valmiiksi täytetty somekalenteri ja ennakointi helpottavat somesisältöjen suunnittelua

12.05.2026 |

Monessa yrityksessä arjen rytmi vaihtelee vuoden aikana. Toisinaan edessä ovat lomakaudet, toisinaan kiireiset sesongit tai … LUE LISÄÄ…

Verkkosivuprojekti Kahvila Retrolle Kuhmossa 

04.05.2026 |

Kahvila Retro on Kuhmossa toimiva viihtyisä ja persoonallinen kahvila, joka tunnetaan rennosta tunnelmastaan ja retrohenkisestä … LUE LISÄÄ…

Uudet verkkosivut Kuhmon vanhempainyhdistykselle

30.04.2026 |

Arjen keskellä tiedon pitäisi löytyä nopeasti ja vaivattomasti, erityisesti silloin, kun kyse on yhteisön toiminnasta. … LUE LISÄÄ…

7 tapaa saada enemmän liidejä verkkosivujesi kautta

24.04.2026 |

Liidigenerointi on yksi tärkeimmistä tavoitteista yrityksen verkkosivuilla. Silti liian moni sivusto toimii vain digitaalisena käyntikorttina, … LUE LISÄÄ…