Sollertiksen Diginaisten tarina

Mistä on Sollertiksen diginaiset tehty? Intohimosta uusiin teknologioihin, digitaalisesta markkinoinnista, aitoudesta, halusta auttaa asiakasta saavuttamaan parempia tuloksia verkossa, luovuudesta, somepäivityksistä, raikuvasta naurusta, hakukoneoptimoinnista, rautaisesta ammattitaidosta ja suurista sydämistä. Niistä on diginaiset tehty.

Mutta miten diginaiset sai alkunsa? Diginaisten tehokkaan ytimen muodostivat Joanna Niininen ja Tiina Weisell, jotka tutustuivat toisiinsa harrastustoiminnan parissa. Yhteistä projektia vetäessään he huomasivat olevansa tekemisissään yhtä nopeita ja liikkuvansa muutenkin ajatusmaailmaltaan samalla maaperällä.

Taustalla vahva ammattitaito

Tiinan myynnin ja markkinoinnin tausta on saanut alkunsa jo opiskeluaikoina. Taidot ovat sittemmin karttuneet useiden yritysten palveluksessa myynnin edistämisen, asiakkuuksien hallinnan ja digitaalisen markkinoinnin parissa. Tiinalla on taskussaan myös johtamisen erikoisammattitutkinto.

Joanna on perinyt yrittäjäasenteen lapsuuden kodistaan. Valmistuttuaan tietojenkäsittelytieteiden maisteriksi, hän pääsi lähes saman tien töihin Image Worldille. Siellä hän teki laajasti eri tehtäviä, kuten prosessien kehittämistä, työskenteli Help Deskissä, hoiti laskutusta ja palvelinten ylläpitoa sekä erilaisia tukitehtäviä, kuten kotisivujen aukaisemista ja sähköpostin luomista. Monipuoliset tehtävät ovat antaneet hänelle laajan näkemyksen ja kasvattaneet hänet nykyiseen toimitusjohtajuuteensa. Lisäksi Joanna on kasvattanut ammattitaitoaan suorittamalla yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon ja opiskellut USA:sta olevien valmentajiensa johdolla niin johtamista kuin markkinointiakin.

Tiinan vankka myynnin ja markkinoinnin ammattitaito ja Joannan laaja it-alan osaaminen muodostivat lyömättömän paketin, josta oli paljon ammennettavaa asiakkaille.

Diginaiset heräävät henkiin

Joanna ja Tiina miettivät, mitä he haluavat elämässään tehdä ja mikä voisi olla heille uutta myös liiketoimintana. Halu kehittää ja toteuttaa digimarkkinointia sekä tehdä onnistuneita asiakaskokemuksia olivat molempien listan kärjessä. Diginaiset heräsivät henkiin matkalla joogatunnille. Ensiksi nimellä digieukot, mutta Tiinan juoksulenkillä nimi muotoutui diginaisiksi.

Diginaiset laittoivat saman tien hösseliksi ja Joanna rakensi heille omat nettisivut. Suomen Diginaiset aputoiminimi rekisteröitiin ja samalla Joannasta ja Tiinasta tuli Suomen Diginaisten äidit. Asiakkuuksia alkoi tulla ja vastaanotto on ollut innokasta.

Diginaiset auttavat sinua

Diginaisilta saat koulutuksen siihen, kuinka voit itse toteuttaa yrityksesi somemarkkinointia. Jos aikasi ei riitä somemarkkinoinnin toteuttamiseen voit myös antaa homman diginaisille, jotka luovat kanssasi yrityksesi digitaalisen markkinoinnin strategian ja toteuttavat kaiken avaimet käteen periaatteella.

Diginaisten omissa somekanavissa joogataan modeemien kanssa ja annetaan yrittäjille vinkkejä somemaailman kiemuroissa selviämiseen. LiveKlinikalla operoidaan digitaalisen maailman ilmiöitä ja annetaan lääkkeitä niiden hoitamiseen.

Nopea tehokaksikko on jo saanut lisäkäsiä kasvavaan työmäärään. Ja uudetkin diginaiset ovat helposti lähestyttäviä ja aitoja. Nauru kuplii kuin samppanja ja tiimi laittaa itsensä kympillä likoon – asiakkaidensa parhaaksi.

Ota yhteyttä

Tarvitsetko sinä apua yrityksesi digitaalisessa markkinoinnissa? Mietitkö vielä miksi sinun kannattaisi käyttää diginaisia? Ota yhteyttä ja mietitään yhdessä, miten voimme auttaa sinua.

Sollertiksen diginaiset tavoitat osoitteesta info@sollertis.fi tai soita 020 741 7997, valitse myynti ja varaa aika diginaisille.

Tai varaa aika netistä osoitteesta:

www.diginaiset.fi

Marjut Hentunen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…