Uusi diginainen ilmoittautuu palvelukseen!

Emmi täällä moi! Olen vastikään aloittanut mahtavassa diginaisten porukassa, ja haluaisin kertoa hieman itsestäni.

Toiset lähtevät reppureissaamaan Aasiaan, minä puolestani olen kiertänyt viime vuodet ympäri Suomea. Kipinä kirjoittamiseen ja viestintään syntyi vuonna 2012, jolloin muutin kotikaupungistani Lahdesta Ylöjärvelle opiskelemaan radio- ja tv-toimittajaksi Voionmaan opistolle. Vuoden mittaisten opintojen jälkeen matkani jatkui Suomen ja Ruotsin rajalle Tornioon, jossa aloitin viestinnän opinnot Lapin ammattikorkeakoulussa. Vuosi sitten valmistuin medianomiksi, ja erilaisten vaiheiden kautta päädyin asumaan Kuopioon. Aikamoinen reissu tähän saakka.

Lyhyen työurani aikana olen työskennellyt enimmäkseen toimittajana lehdissä ja piipahtanut myös radion puolella. Kirjoittaminen ja sisällöntuottaminen ovat vahvuuksiani, joita haluan päästä hyödyntämään uudessa roolissani diginaisena. Samaan aikaan opin uusia asioita myynnistä, markkinoinnista sekä kaupallisuudesta kaupallisen tuottajan koulutuksessa, ja odotan innolla pääseväni soveltamaan opittuja taitoja myös käytännössä.

Toisinaan mielikuvitus ja luovuus ottavat rauhallisesta luonteestani vallan, jolloin jutut lähtevät usein lentoon ja syntyy mitä ihmeellisimpiä tarinoita ja ideoita. Joskus syntyy pelkkää timanttia, joskus vain murusia, joita ei hiomallakaan saa timanteiksi. Lisäksi pyrin jakamaan iloista ja positiivista mieltä muille ihmisille, sillä hymyä ja naurua ei voi koskaan olla liikaa. Vapaa-aikani kuluu useimmiten erilaisten hömppäsarjojen ja -elokuvien parissa. Vastapainoksi niille tykkään käydä salilla, ja suunnitelmissa olisi myös elvyttää vanha tennisharrastukseni.

Klisee on, että tekemällä oppii, vaikka se saattaa aluksi hieman hirvittää. Mukavan työporukan ansioista ensimmäisen työaamun pieni paniikki on muuttunut odotukseksi. Odotan, että pääsen tekemään uusia juttuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin ja asioihin. En täysin tiedä mitä on luvassa, mutta herään uuteen työpäivään innoissani.

Jopa niin innoissani, että saatan vahingossa tulla tuntia liian aikaisin töihin. Hups.

Emmi Elo

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…