Älypuhelimen lelut vilisevät troijalaisia

Klassinen Troijan hevoseksi nimetty haittasovellus elää voi hyvin. Tästä sinnikkäästä muuksi naamioituvasta haittakoodista ei ole päästy eroon vuosikymmenien aikana. Se tulee sisään muina miehinä ja on sisällä kuin isäntä talossa – nyt älypuhelimissa.

Tietoturvayhtiö Lookout raportoi Brain Test -haittaohjelmaperheen tehneen paluun.

Ars Technica -uutissivuston mukaan Google-hakukonepalvelu on poistanut Play-latauskaupastaan kaikkiaan 13 epäilyttävää sovellusta. Lookoutin mukaan monet vekkulit koodit ovat tosi asiassa naamioituneita haittaohjelmia. Nyt paljastuneet troijalaiset kuuluvat Brain Test ‑ohjelmaperheeseen. Nämä koodit aiheuttavat vakavaa haittaa älypuhelimille.

Haittaohjelmista monet pesiytyvät puhelimen järjestelmäosiolle, josta ne eivät puhdistu esimerkiksi puhelimen resetoinnin yhteydessä. Myöskään tehdasasetusten palauttaminen ei riitä, jos uusi isäntä kuuluu pahaan perheeseen. Lookoutin mukaan sovellukset röyhkeitä ja vaarallisia. Ne tekevät epäilyttäviä latauksia itsenäisesti ja pyrkivät ottamaan itselleen puhelimen pääkäyttäjän oikeudet.

Play-kaupan latauslistoilta näkyi, että kuitenkin oli paljon ladattu sellaisia ohjelmia kuten Cake Blast, Jump Planet, Honey Comb, Crazy Block, Crazy Jelly, Tiny Puzzle, Ninja Hook, Piggy Jump, Just Fire, Eat Bubble, Hit Planet, Cake Tower, Drag Box. Haittaohjelmista useimmat löysi Lookout-tietoturvayhtiö, osassa taas huhut paljastivat ohjelman ilkeän vahingon aiheuttajaksi.

Joku Honeycomb-troijalainen ehdittiin ladata yli miljoona kertaa. Näin tapahtui, koska joillakin peleinä esiintyneistä koodeista oli myös pelillistä arvoa. Tästä taas voimme tehdä johtopäätöksen, että panokset ikuisessa tietoturvataistossa kovenevat.

Tietoturva-asiantuntijat ovat syystä huolestuneita siitä, kuinka turvaton virtuaalinen maailmalaajuinen toimintaympäristö voi olla. Suomeksi sanottuna: älä luota mihinkään suureen ja kauniiseen palveluun, jos haluat pitää asiat ominasi tai pysyä älykojeesi pääkäyttäjänä.

Me toimimme avoimin kortein ja raportoimme auliisi kaikista uhkista niiden tunnistettavilla nimillä, lymysivät ne missä tahansa nimekkäiden palveluiden suojissa.

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

7 Vinkkiä tietoturvaan etätöissä

27.08.2025 |

Etätöistä on tullut monelle arkipäivää. Toiset tekevät sitä vain satunnaisesti, kun taas toisille se on … LUE LISÄÄ…

Miten valita oikea Microsoft 365 lisenssi yrityksellesi?

26.08.2025 |

Microsoft 365 on pilvipohjainen tuottavuus- ja yhteistyöympäristö, joka sisältää työkalut sähköpostiin, tiedostojen hallintaan, tiimityöhön ja … LUE LISÄÄ…

Google Ads -mainonta kilpailijan nimellä: Kannattaako se oikeasti?

13.08.2025 |

Oletko törmännyt hakutuloksissa mainoksiin, jotka nousevat esiin, vaikka olet hakenut toisen yrityksen nimellä? Kyseessä on … LUE LISÄÄ…

Virtuaalipalvelin vai webbihotelli verkkosivujesi kodiksi?

04.08.2025 |

Kun yrityksesi verkkosivut tai verkkokauppa ovat tärkeä osa liiketoimintaasi, niiden sijoituspaikka eli palvelinratkaisu on hyvä … LUE LISÄÄ…

Miten tekoälyä voi hyödyntää sisällöntuotannossa?

29.07.2025 |

Tuntuuko sisällöntuotanto hankalalta? Et saa ideoita, aikataulu on loppumassa ja et tiedä, mitä tehdä. Kokeile … LUE LISÄÄ…

AI optimointi WordPressissä – Huomioi tekoäly verkkosivuillasi

23.07.2025 |

AI eli tekoäly muuttaa miten tietoa etsitään ja miten hakukoneet tarjoavat vastauksia. AI optimointia kannattaakin … LUE LISÄÄ…

WordPress-ylläpito turvaa verkkosivujesi toiminnan

27.05.2025 |

WordPress-ylläpito on tärkeä osa verkkosivujen toimintaa. Moni yrittäjä ajattelee, että verkkosivut tehdään kerran ja sen … LUE LISÄÄ…

Multimediaesitysten luonti Microsoft Sway-työkalulla

26.03.2025 |

Microsoft Sway on selainpohjainen digitaalinen tarinankerrontatyökalu, jonka avulla voit luoda ja jakaa interaktiivisia esityksiä ja … LUE LISÄÄ…