Asiakastarina: Ranuan Matkailuyhdistys

Uudet verkkosivut – Sollertis apuna oman vision toteuttamisessa

Ranuan Matkailuyhdistys Ry:lle syntyi tarve uusille verkkosivuille vuonna 2018, kun Ranuan kunnan matkailusivut eivät sopineet matkailuyhdistyksen tarpeisiin.

”Kunnan sivuilla on hankalaa nostaa yrityksiä ja tarinoita esille. Lisäksi kunnan sivujen uumenissa ne eivät palvele asiakkaita niin hyvin, sillä yksittäisten yritysten tiedot eivät ole niin helposti löydettävissä”, Ranuan Matkailuyhdistys Ry:n matkailuneuvoja Salla-Mari Koistinen kertoo.

Suunnitelmat toteutukseen

Kilpailutuksen tuloksena Sollertis valikoitui Ranuan Matkailuyhdistys Ry:n verkkosivukumppaniksi. Yhdistyksellä oli hyvin pitkälle tehdyt suunnitelmat kotisivuista, ja yhdistyksen toiminnassa mukana oleva graafikko suunnitteli sivun ulkoasun eri matkailualan ihmisten kanssa pidettyjen työpajojen pohjalta.

”Suunnittelimme, kuinka paljon sivuja pitää olla ja mitä tietoja verkkosivuille pitää tulla. Malla suunnitteli ulkoasun, minä kirjoitin suurimman osan teksteistä, ja teiltä Sollertikselta tuli se, miltä sivut oikeasti näyttävät netissä.”

”Toteutitte kaiken hyvin ja mahdollisimman paljon meidän suunnitelmamme mukaisesti. Teillä oli lisäksi hyviä ideoita esimerkiksi verkkosivujen valikoista ja niiden teksteistä. Se oli yhdessä tekemistä: me kerroimme, mitä toivomme, te esititte miten asiat voi tehdä netissä ja yhdessä pohdimme, miten ominaisuuksia vielä säädetään.”

Toteutitte kaiken hyvin ja mahdollisimman paljon meidän suunnitelmamme mukaisesti. Teillä oli lisäksi hyviä ideoita esimerkiksi verkkosivujen valikoista ja niiden teksteistä. Se oli yhdessä tekemistä.


Salla-Mari Koistinen

Yhteistyökumppani auttaa ja opettaa

Salla-Mari Koistisen mukaan verkkosivuyhteistyö Sollertiksen kanssa oli helppoa ja yhteistyön lomassa oppi paljon uutta.

”Se on jäänyt erityisesti mieleen, kuinka paljon tällaiseen yhteistyöhön osallistuessa oppii. Joka kerta yllättyy siitä, mikä on mahdollista toteuttaa ja mikä ei. Kaikki on loppujen lopuksi aika monimutkaista, ja sen takia kannattaa oikeasti kysyä ja ostaa verkkosivujen tekemiseen apua.”

Tutustu verkkosivuihin osoitteessa visitranua.fi.

Sollertis

Me Sollertiksella autamme yritystäsi näkymään verkossa vaikuttavasti. Verkkonäkyvyys syntyy saumattomasti toimivista verkkosivuista, markkinoinnista ja palvelinalustoista. Halutessasi koulutamme myös sinut verkkonäkyvyyden saloihin. Kuopion pankkiholveihin rakennetut konesalimme tarjoavat turvallisen paikan palvelimille ja pilvipalveluillesi.

VIIMEISIN ARTIKKELI

Roundcube-webmailin käyttöohje

18.03.2025 |

Roundcube on suosittu webmail-sovellus, joka tarjoaa helppokäyttöisen käyttöliittymän sähköpostien hallintaan. Tässä ohjeessa käymme läpi yleisimmät … LUE LISÄÄ…

Asiakastarina: Lemmikkihoitola Moppe ja Miiru Oy

29.01.2025 |

”Lemmikit ovat ihmisen parhaita ystäviä ja perheenjäseniä.Tiedämme miten tärkeitä tunnesiteitä lemmikin ja omistajan välille syntyy.” … LUE LISÄÄ…

Miksi sähköposti ei lähde – Yleisimmät ongelmat ja SMTP-asetukset

17.01.2025 |

Sähköposti on olennainen osa yritysviestintää. Jos sähköpostit eivät lähde omalta koneelta, on tilanne usein hyvin … LUE LISÄÄ…

Katsaus Sollertiksen vuoteen 2024

10.01.2025 |

Vuosi on vaihtunut ja kaikki ovat palanneet työn ääreen. Halusin tehdä pienen katsauksen vuoteen 2024 … LUE LISÄÄ…

Hakukoneoptimointi – avain asiakkaiden löytämiseen digitaalisessa ostopolussa

03.01.2025 |

Tiesitkö, että tutkimuksien mukaan asiakkaan digitaalinen ostopolku alkaa useimmiten Googlettamalla? Kyllähän sinä sen varmasti tiesit, … LUE LISÄÄ…

Olemme ulkoistaneet laskutuksemme

27.11.2024 |

Olemme ulkoistaneet laskutuksen hoitamisen BRANG Oy:lle 02.12.2024 alkaen. Huomioithan, että laskulla oleva tilinumero on muuttunut ja suoritukset tulee … LUE LISÄÄ…

3 tapaa tehostaa sesongin markkinointia

22.11.2024 |

Tärkeimpiin sesonkeihin on hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Ensimmäinen askel on päivittää markkinoinnin vuosikello. Merkitse vuosikelloon … LUE LISÄÄ…

Woocommerce ohje: Arvonlisäveron asettaminen tai muuttaminen

22.08.2024 |

Alv-prosentin muuttuessa tulee verokanta päivittää verkkokauppoihin. Tässä ohjeessa neuvon askel askeleelta, kuinka asetat tai vaihdat … LUE LISÄÄ…