Digitaalinen jalanjälki ja uuden polven webselaimet

Olen yksi niistä, jotka jo vuosia ovat pyrkineet vähentämään digitaalista jalanjälkeään – jätän vain jälkiä, jotka vaikeuttavat profilointiani.

En voi nimittäin tietää, mitä tiedoillani tehdään. Data-analytiikan käyttö kohdennettuun mainontaan lienee seuraamuksista harmittomimpia. Suuret selainvalmistajat ottavat entistä enemmän huomioon myös sen, että käyttäjät haluavat vähentää itsestään kertovaa dataa.

Uutistoimisto AP on noteerannut näyttävästi WikiLeaksin Vault 7 -vuodon. Siinä ei ole mitään hälyttävän uutta tai sellaista, mitä ei olisi jo tässäkin blogissa puitu, esimerkkinä kryptattujen viestien aukiluku ja älytelevisioiden vuorovaikutteisten ominaisuuksien kaappaaminen salakuuntelu- ja katselukäyttöön. Kaikki nämä näkyvät jo olleen NSA:n ja CIA:n työkalupakissa.

Vahvistuksen saa myös oletus, että tiedusteluorganisaatioilla on valtavat resurssit tutkia haavoittuvuuksia erityisesti selaimissa ja kehitellä niihin kybermurtovälineitä.

Taannoin itseäni ihmetytti suuresti, että Microsoft ei noteerannut kaikkia Windows-käyttäjiltä tulleita vinkkejä haavoittuvuuksista. Yhden havainnon teki vuosituhannen alussa siilinjärveläinen Fleasome Oy: yhtiön tutkija havaitsi syvällä Internet Explorer -selaimen arkkitehtuurissa haavoittuvuuden, jota ei voinut torpata. Bugi oli https-putken päässä sellaisessa asemassa, mikä testien mukaan mahdollisti vuodon.

Microsoft ei heti vastannut haavoittuvuutta koskeviin yhteydenottoihin ja myöhemmin pompotteli ilmeisen arkaa asiaa. Kiinnostava toimintatapa siihen nähden, että MS tiedotteli kuitenkin avoimesti paljon tätä pienemmistä haavoittuvuuksista ja turva-aukoista.

Tapaus ei lisännyt luottamusta Microsoftiin. Kirjoitin näistä https-prtokollan haavoittuvuuskokeista myös uutista. Ja taas kerran kävi niin, että muuan oma-aloitteisesti minuun yhteyttä ottanut Microsoftin alihankkija ilmoitteli, että eipä sitten taidakaan olla Linux-miehelle sopivia töitä tarjolla. Tämän perään kuuluu hymiö.

Explorer on selain, josta ei ole saatu ketterää eikä haavoittumatonta sen 22 ikävuoden aikana.

Googlen Chrome-selain on suosittu, mutta vuotaa kuin seula.  Arvovaltainen Wall Street Journal tosin tietää kertoa, että hakukoneyhtiö aikoo estää kaikki nettisivustolla näkyvät päällekäyvät ja tunkeilevat mainokset

Jos webbisivustolta löytyy yksikin tunkeileva häirikkömainos, Google Chromen ylläpitäjä tekee siitä selvityspyynnön Coalition for Better Ads -elimelle, joka taas on useiden alan järjestöjen ja yritysten yhteinen kansainvälinen hanke. Sen on määrä luoda standardit paremmalle verkkomainonnalle.

Maailmassa tapahtuu siis hyviäkin asioita. Chromen imago todella noussee kohisten, jos ja kun aggressiiviset mainossivut estetään.

Mozillan turvallisena pidetty Firefox-selain tekee sekin paluuta. Tästä aiemmin erittäin suositusta selaimesta tulee ladattavaksi Firefox 53.  Puhutaan uudesta selainmoottorista sekä grafiikkakompositorista. Se on grafiikkaohjaimen lisämoduuli, joka tekee selaimen suorituksesta tehokkaampaa ja vakaampaa.

Mozillan selaimen kaksi uutta teemaa ovat nimeltään Compact Light ja Compact Dark. Näyttöpinta-alaa on luvassa lisää, ja sitä käytetään tehokkaammin. Teemasävytys luo selaimen värimaailmaan uutta ilmettä.

 

 

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Yrittäjän paras tulevaisuuden kaveri – tekoälyassistentti

08.06.2026 |

Tekoäly on viime vuosina herättänyt yrittäjissä paljon tunteita. Toisia se innostaa, toisia ärsyttää, ja monia … LUE LISÄÄ…

Matkailualan yrityksen verkkonäkyvyys – lisää buustia verkkosivujen ja digimarkkinoinnin avulla

01.06.2026 |

Matkailualalla ensimmäinen vaikutelma syntyy nykyään usein verkossa. Verkkosivut, hakukonenäkyvyys ja sosiaalinen media vaikuttavat yhä enemmän … LUE LISÄÄ…

Harjoittelussa Sollertiksella – 20 viikkoa digitoimiston arkea

29.05.2026 |

Olen Larissa, kolmannen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija. Aloitin tammikuussa 20 viikon harjoitteluni Sollertiksella, joka alkaa nyt … LUE LISÄÄ…

Retropeleistä verkkopalveluihin: Retro Game House kertoo Sollertiksen teknologiataustasta

26.05.2026 |

Retro Game House nousi valtakunnalliseen kiinnostukseen Ylen julkaistua jutun Mika Hoffrénin retropelikokoelmasta ja suunnitteilla olevasta … LUE LISÄÄ…

Valmiiksi täytetty somekalenteri ja ennakointi helpottavat somesisältöjen suunnittelua

12.05.2026 |

Monessa yrityksessä arjen rytmi vaihtelee vuoden aikana. Toisinaan edessä ovat lomakaudet, toisinaan kiireiset sesongit tai … LUE LISÄÄ…

Verkkosivuprojekti Kahvila Retrolle Kuhmossa 

04.05.2026 |

Kahvila Retro on Kuhmossa toimiva viihtyisä ja persoonallinen kahvila, joka tunnetaan rennosta tunnelmastaan ja retrohenkisestä … LUE LISÄÄ…

Uudet verkkosivut Kuhmon vanhempainyhdistykselle

30.04.2026 |

Arjen keskellä tiedon pitäisi löytyä nopeasti ja vaivattomasti, erityisesti silloin, kun kyse on yhteisön toiminnasta. … LUE LISÄÄ…

7 tapaa saada enemmän liidejä verkkosivujesi kautta

24.04.2026 |

Liidigenerointi on yksi tärkeimmistä tavoitteista yrityksen verkkosivuilla. Silti liian moni sivusto toimii vain digitaalisena käyntikorttina, … LUE LISÄÄ…