Miksi sinä tarvitset myyntikoulutusta?

Myyntikoulutus? Enhän minä tee edes myyntiä työkseni… höpöhöpö!

Me kaikki teemme myyntiä jollain tasolla sekä työelämässä että vapaa-aikana. Tosin emme välttämättä tunnista myyntityöksi sitä, kun neuvottelemme lapsen kanssa siitä, miksi pitkät housut pitää laittaa jalkaan, vaikka on ”kesä”.

Mitä myynti on? Myynti on sitä, että myyt oman ajatuksesi toiselle. Ajatus voi olla vaikka se, että saat puolisosi ajamaan nurmikon tai asiakkaan ostamaan uuden palvelun yrityksestäsi. Myyntiä on kaikkialla.

Eräänä kauniina mutta kylmänä toukokuisena maanantaina järjestimme myyntikoulutuksen Sollertiksen tiloissa ja keskustelimme, mitkä asiat ovat tärkeitä myynnissä. Itse olen kouluttanut myyjiä yli kahdeksan vuotta, luotsaan myyntitiimiä ja teen myös aktiivisesti myyntityötä.

Koulutuksessa käsittelimme myynnin kulmakiviä, jotka auttavat myyjää pohtimaan omaa tekemistään ja kehittymään entistä paremmaksi myyntityössään. Koulutuksen tarkoitus ei ollut paasata ”sanat suuhun”‑meiningillä, vaan pohtia miten myynnin perusasiat voisi sovittaa omaan toimintaan.

”En voi oppia enää mitään myyjänä” on naurettavinta, mitä olen kuullut myyjän suusta. Myyjä ei voi ikinä levätä laakereillaan ja syleksiä kattoon, sillä asiakaskenttä muuttuu koko ajan. Jos joku tekniikka toimi vielä vuosi sitten, sama ei toimi enää tänään. Myynti muuttaa koko ajan muotoaan, ja sen vuoksi myyjän tulee pohtia omaa tekemistään.

Myyntityö lähtee jokaisen myyjän omasta asennoitumisesta. Jos asenne on väärä, se näkyy tuloksista. Myynti ei kulje, keksitään tekosyitä, ei klousata asiakastilanteessa. Nämä ovat hyviä varoitusmerkkejä.

Asenteen lisäksi täytyy asettaa tavoitteet omalle myyntityölleen. Toki, osa tavoitteista tulee annettuna ylempää, mutta tavoitteisiin pääsy riippuu jokaisesta itsestään. Montako kauppaa sinun tulee tehdä, jotta pääset asetettuun myyntitavoitteeseen? Montako tarjousta ja asiakastapaamista vaaditaan tulokseen? Entäs kontaktit? Jos myyjä ei aseta itselleen selkeitä tavoitteita päivä-, viikko-, kuukausi-, kvartaali- ja vuositasolle, omaa toimintaa on hankala ohjata aktiivisesti kohti asetettua tulostavoitetta. Jos nyt mietit, että et tee myyntiä työksesi… noh, sinulla voi olla erilaiset mittarit, mutta nekin ovat tavoitteita.

Kun asenne ja tavoitteet ovat kunnossa, voidaan keskittyä myyntitekniikoiden hiomiseen. Tärkeätä on miettiä, kuinka asiakasta kuljetetaan tilanteessa kuin tilanteessa kohti tavoitetta eli kauppaa. Myyntitekniikoita on paljon, ja jokaisen tulee löytää se itselleen sopivin. Siihen ei auta muu kuin rohkea kokeileminen.  Koulutuksessa kävimme läpi myynnin punaista lankaa: mitkä asiat ovat tärkeitä myynnin eri vaiheissa ja millä tavalla asiakasta tulkitaan myyntitilanteessa. Myyntityön kehittäminen on juuri rohkeutta kokeilla eri tekniikoita ja löytää niistä oikea omaan myyntityöhön.

Kysymys ei olekaan miksi sinä tarvitset myyntikoulutusta vaan mihin kaikkeen sitä tarvitset?
Buukkaa aika kalenteristani, niin jutellaan lisää ?

Artikkeli on julkaistu alunperin Kuopion Nuorkauppakamarin blogissa.

Tiina Kuiri

Lehtori, YAMK, AmO
Savonia ammattikorkeakoulu

Tiina Kuiri on digitaalisen markkinoinnin ja myynnin asiantuntija. Hän valmentaa ja opettaa opiskelijoita sekä yrityksiä hyödyntämään dataa käytännönläheisesti digitaalisen markkinoinnin toteutuksessa.

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…