Rakastavaiset myynti ja markkinointi

Isä opetti minua pienestä pitäen, ettei raha kasva puussa, vaan se on itse tienattava. Olen isälleni ikuisesti kiitollinen tästä opista, sillä se on ohjannut minut urapolulleni. Yrityksissä myyntivastuu pitäisi olla jokaisella työntekijällä.

Myyntiä on kaikkialla

Me kaikki teemme myyntiä jollain tasolla sekä työelämässä että vapaa-aikana. Emme tosin välttämättä tunnista myyntityöksi sitä, kun neuvottelemme lapsen kanssa siitä, miksi pitkät housut pitää laittaa jalkaan, vaikka on ”kesä”.

Myynti on sitä, että myy oman ajatuksensa toiselle. Ajatus voi olla vaikka se, että saa puolisonsa ajamaan nurmikon tai asiakkaan ostamaan uuden palvelun yritykseltä. Myyntiä on kaikkialla.

Yläasteella etsin kesätöitä saadakseni taskurahaa omiin hankintoihini, koska halusin olla itsenäinen. Kappas kepposta, sattuipa sopivasti! Paikallinen urheiluseura etsi jäätelökioskiinsa myyjää. Aloitin myyjäntehtävät jäätelökioskissa rehtorin erikoisluvalla, sillä työpäivät olisivat muuten alkaneet kesken koulupäivän.

Tein monenlaista pientä hommaa mansikanpoiminnasta varastotöihin. Halusin, että isä on minusta ylpeä, ja että pystyn olemaan itsenäinen.

Vuodet vierivät, ja opiskelupaikat vaihtuivat, mutta yksi jäi. Se oli myyntityö.  Opintojeni loputtua minulle oli kertynyt myyntityöstä kokemusta usean vuoden ajalta ja sokerina pohjalla myös vastuullisista työtehtävistä.  Valmistumiseni jälkeen pääsin ottamaan ensikosketusta siitä, millaista on luoda uusi myyntiä tukeva organisaatiorakenne asiakashankintapäällikkönä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä minulla oli palava halu päästä tekemään vielä vastuullisempia työtehtäviä myynnin parissa.

Keväällä 2009 sain soiton DNA Kaupan myyntijohtajalta: minut oli valittu Team Leaderiksi perustettavaan puhelinpalvelukeskukseen. Uudessa tehtävässäni otin vastuulleni 15 hengen myyntitiimin, jota luotsasin usean vuoden ajan kohti tuloksellista myyntiä.

Valmentajasta myynnin tekijäksi

Back to basics, minusta tuli taas myyntinainen vuonna 2013, kun otin vastaan Call Wavesilta vakuutusmyyjän paikan. Oli mahtavaa päästä soveltamaan omassa myyntityössäni asioita, joita olin valmentanut tiimiläisilleni jo vuosia. Ja tottahan toki tämä tuotti tulosta. Olin kuukaudesta toiseen paras myyjä. Etenin Call Wavesilla nopeasti Team Leaderiksi ja siitä edelleen yksikön vetäjäksi. Yksikön vetäjänä huolehdin, että myynti rullasi tiimeissä ja kustannukset pysyivät kurissa. Ajan kuluessa yksikön väkimäärä ja projektien määrät kasvoivat.

Myynnin ja markkinoinnin symbioosi

Eräänä iltana, kun olimme kävelemässä yhdessä Joannan kanssa joogaan, sain yllättävän ehdotuksen. Joanna tarjosi minulle näköalapaikkaa Sollertikselta digimarkkinoinnin ja myynninjohtamisen parissa. Mietin tovin asiaa ja ennen kuin huomasinkaan, hyppäsin Sollertiksen paitaan.

Sollertiksella hyödynnän monipuolisesti vahvuuksiani myynnin ja digimarkkinoinnin parissa. Valmennan tiimiäni ja asiakkaitani, myyn, teen digimarkkinointia ja kehitän uusia tuotekokonaisuuksia.

Monet hyvät ajatukset syntyvät matkalla joogatunnille, näin myös ajatus diginaisista. Alussa diginaisia oli vain minä ja Joanna. Asiakasmäärän kasvaessa diginaisten tiimi on kasvanut vauhdilla. Diginaisten tiimi tekee markkinointia suurella sydämellä.

Digimarkkinointi ja myynti kulkevat käsi kädessä. Oikein tehty markkinointi muuttaa peukuttajat maksaviksi asiakkaiksi. Oma myyntiosaamiseni on tuonut minulle vahvan näkökulman asioista, joita tulee tehdä digimarkkinoinnissa.

Olen onnellinen saadessani auttaa asiakkaitamme onnistumaan digimarkkinoinnin ja myynnin yhdistämisessä!

Tiina Kuiri (ent. Weisell)

VIIMEISIN ARTIKKELI

PiKa Puhtaus – oppeja digimarkkinoinnista ja helpotusta arkeen 

25.03.2024 |

PiKa Puhtaus Oy on vuonna 2011 perustettu siivouspalveluja tarjoava yritys. PiKa Puhtaus tarjoaa koti-, toimitila- … LUE LISÄÄ…

Miten voin hyödyntää Microsoft Copilottia – työkaverina tekoäly

21.03.2024 |

Microsoft Copilot on tekoälyavustaja, joka voi auttaa säästämään aikaa ja tehostamaan työtä. Se on digitaalinen … LUE LISÄÄ…

Kadonneen datan arvet – Varmuuskopioinnilla vältyt katastrofilta

15.03.2024 |

Varmuuskopiotko tarpeelllisia? Turhaa ajan haaskausta, lisää kustannuksia, ohjelmien asennusta, vaivannäköä, ei meille kuitenkaan mitään satu … LUE LISÄÄ…

PK-yrityksen tuet ja rahoitus vuonna 2024

02.02.2024 |

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy Vuonna 2024 yrityksille on tarjolla useita eri rahoituskanavia ja tukimuotoja. Yritystuella … LUE LISÄÄ…

Sähköpostimarkkinointi ohjelma yrityksille – ActiveCampaign

28.12.2023 |

Yrityksille suunnatut sähköpostimarkkinointi ohjelmat tarjoavat monipuolisia työkaluja kampanjoiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme … LUE LISÄÄ…

Kesäharjoittelijana

07.07.2023 |

Hei vaan! Olen Laura, opiskelen Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopistossa Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Etsin itselleni … LUE LISÄÄ…

Verkkokaupan saavutettavuus mahdollistaa shoppailun kaikille asiakasryhmille

31.05.2023 |

Verkkokaupan saavutettavuus tarkoittaa, että verkkokauppa on suunniteltu niin, että kaikki käyttäjät voivat käyttää sitä yhtä … LUE LISÄÄ…

Saavutettavuus verkkoympäristössä

15.05.2023 |

Kaikilla on varmasti ollut hetkiä, jolloin on tarvinnut apuvälineitä tai muiden ihmisten apua pärjätäkseen päivittäisissä … LUE LISÄÄ…