Verkkokaupan saavutettavuus mahdollistaa shoppailun kaikille asiakasryhmille

Verkkokaupan saavutettavuus tarkoittaa, että verkkokauppa on suunniteltu niin, että kaikki käyttäjät voivat käyttää sitä yhtä helposti riippumatta siitä, mitä apuvälineitä he tarvitsevat.

Verkkokauppa on muuttanut tapaa, jolla ihmiset tekevät ostoksia. Se tarjoaa asiakkaille helpon tavan ostaa tuotteita ja palveluita mukavasti oman sohvan nurkasta käsin. Verkkokaupan kasvu on ollut huimaa viime vuosina, ja se on tärkeä myyntikanava monille yrityksille.

Kuitenkin monet kohtaavat esteitä verkkoshoppailussa. Tämä voi johtaa siihen, että esimerkiksi ostotapahtumaa ei pystytä tekemään loppuun asti. Tämän vuoksi verkkokaupan saavutettavuudella on väliä.

Saavutettavuus on erityisen tärkeää vammaisille ja näkövammaisille.  Esimerkiksi verkkosivuston tekstiä tulee voida suurentaa riittävästi ja kontrastien olla riittävän suuria. Verkkosivustojen tulee myös olla yhteensopivia näkövammaisten käyttämien apuvälineiden kanssa, kuten ruudunlukuohjelmien ja pistekirjoitusnäyttöjen.

Loppuppeleissä kaikki käyttäjät hyötyvät verkkokaupan saavutettavuudesta, kuten selkeästä ja yksinkertaisesta navigoinnista, joka auttaa  löytämään tuotteet ja palvelut helposti. 

Saavutettavuus mahdollistaa myös sen, että käyttäjät voivat käyttää verkkokauppaa millä tahansa laitteella, kuten matkapuhelimella tai tabletilla.

Verkkokaupan saavutettavuus on myös tärkeä myynnin kannalta. Kun verkkokauppa on suunniteltu saavutettavaksi, se avaa oven uusille asiakasryhmille, joita yritys ei ehkä ole aiemmin tavoittanut. Se parantaa asiakaskokemusta, mikä puolestaan lisää asiakkaiden uskollisuutta ja kasvattaa myyntiä.

4 syytä miksi verkkokaupan saavutettavuus on tärkeää

Neljä suurta palapelin palaa ja kädet, jotka asettelevat paloja paikoilleen

Tässä neljä syytä miksi saavutettavuus tulisi huomioida niin verkkokaupassa kuin verkkosivuilla.

  1. Yhdenvertaisuus
    Saavutettavuus mahdollistaa kaikille asiakkaille yhdenvertaisen pääsyn verkkokaupan tuotteisiin ja palveluihin. Se varmistaa, että kaikki käyttäjät, riippumatta heidän kyvystään tai apuvälineidensä laadusta, voivat käyttää verkkokauppaa yhtä helposti.
  2. Liiketoiminnan laajentaminen
    Verkkokaupan saavutettavuus avaa ovet uusille asiakasryhmille, joita yritys ei ehkä ole aiemmin tavoittanut. Tämä mahdollistaa liiketoiminnan kasvun ja lisää myyntiä.
  3. Parempi asiakaskokemus
    Saavutettavuus parantaa asiakaskokemusta, sillä se tekee verkkokaupan käytöstä helpompaa ja miellyttävämpää kaikille käyttäjille. Tämä lisää asiakkaiden uskollisuutta ja voi johtaa positiiviseen suositteluun.
  4. Eettinen vastuu
    Yrityksillä on eettinen vastuu tarjota kaikille asiakkaille tasavertaisia mahdollisuuksia käyttää heidän palveluitaan. Tämä osoittaa yrityksen sitoutumisen yhteiskunnalliseen vastuuseen ja lisää sen mainetta vastuullisena toimijana.

5 tapaa parantaa verkkokaupan saavutettavuutta

Verkkokaupan saavutettavuuden parantaminen voi tuntua monimutkaiselta, mutta pienillä parannuksilla voi olla suuri vaikutus käyttäjäkokemukseen. Tässä viisi tapaa, joilla verkkokaupan saavutettavuutta voi parantaa.

  1. Huomioi värien kontrasti
    Varmista, että verkkokaupan teksti ja taustaväri tarjoavat tarpeeksi kontrastia, jotta sivua voi lukea helposti. Tämä auttaa esimerkiksi heikkonäköisiä käyttäjiä.
  2. Käytä riittävää fonttikokoa
    Valitse riittävän suuri fonttikoko, jotta sivua voi lukea helposti erilaisilla näytöillä. Varmista, että fontin koko toimii verkkokauppassasi, mikäli sitä suurennetaan selaimen asetuksista.
  3. Tarkista sivun navigointi
    Varmista, että sivun navigointi on selkeää ja helppoa ymmärtää. Käyttäjän tulee pystyä siirtymään helposti sivulta toiselle ja löytämään etsimänsä tuotteet ja palvelut.
  4. Lisää vaihtoehtoisia tekstejä kuvien yhteyteen
    Kaikilla käyttäjillä ei ole mahdollisuutta nähdä kuvia tai muuta grafiikkaa. Kirjoita kuville vaihtoehtoiset tekstit, jotka kertovat, mistä kuvassa on kyse. Tämä auttaa esimerkiksi näkövammaisia käyttäjiä.
  5. Huomioi saavutettavuus ostoskorissa
    Ostoskorin navigaation tulee olla selkeä ja helppo ymmärtää. Käyttäjän tulee pystyä siirtymään helposti ostoskorin eri osien välillä, tarkistamaan tilauksen yksityiskohdat ja siirtymään takaisin verkkokaupan muihin osiin.

Parempi saavutettavuus luo parempaa käyttäjäkokemusta, joka voi luoda liiketoiminnan kasvua ja positiivista mainetta vastuullisena yrityksenä.

Lue lisää saavutettavuudesta: Saavutettavuus verkkoympäristössä

VIIMEISIN ARTIKKELI

Kesäharjoittelijana

30.9.2023 |

Hei vaan! Olen Laura, opiskelen Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopistossa Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Etsin itselleni … LUE LISÄÄ…

Verkkokaupan saavutettavuus mahdollistaa shoppailun kaikille asiakasryhmille

30.9.2023 |

Verkkokaupan saavutettavuus tarkoittaa, että verkkokauppa on suunniteltu niin, että kaikki käyttäjät voivat käyttää sitä yhtä … LUE LISÄÄ…

Canvasta apua ja helpotusta yrityksen graafiseen ilmeeseen

30.9.2023 |

Kaipaatko työkalua, jolla saat luotua näyttäviä somepostauksia, esityksiä ja muuta visuaalista materiaalia yritykselle? Kannattaa ehdottomasti … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijasta työntekijäksi – Oonan työntekijätarina

30.9.2023 |

Keväällä 2021 kirjoitin Sollertiksen blogiin blogitekstin harjoittelujaksostani, jonka suoritin opiskellessani kolmatta vuotta Savonian Ammattikorkeakoulussa muotoilun … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijasta työntekijäksi – Janitan työntekijätarina

30.9.2023 |

Saatat tunnistaa minut parhaiten meidän somekanavistamme, webinaareista, koulutuksista tai ehkäpä olet asiakkaani – toimin nimittäin … LUE LISÄÄ…

ActiveCampaignilla onnistut sähköpostimarkkinoinnissa

30.9.2023 |

Tuntuuko sähköpostimarkkinointi työläältä? Tässä blogitekstissä esittelen sinulle helpon sähköpostimarkkinointityökalun: ActiveCampaignin. Kyseessä on verkkoselaimella toimiva monitahoinen … LUE LISÄÄ…

What I have learned in my trainee time with Sollertis

30.9.2023 |

My name is Dung, I study International Business and did traineeship at Sollertis. My work … LUE LISÄÄ…