Kokemuksia: Snellman-kesäyliopisto

Diginaiset innostavat meitä näkemään, että tekniikka ei ole pelottavaa

Snellman-kesäyliopiston rehtori Soili Meklin joukkoineen oli vuonna 2018 jo monen vuoden ajan taistellut sosiaalisen median kanssa. Tavoitteena oli nostaa Snellman-kesäyliopiston näkyvyyttä myös somekanavien kautta. Digitaalisen markkinoinnin sääntöjen, mahdollisuuksien ja kanavien jatkuvassa muutosten virrassa uiminen osoittautui kuitenkin haasteelliseksi ja kesäyliopistolaiset totesivat tarvitsevansa hommaan ulkopuolisen ammattilaisen.

Kumppaniksi etsittiin tahoa, joka auttaisi, sparraisi ja tekisi osin kesäyliopiston puolesta somemarkkinointia. Etsinnän jälkeen digitaalisen markkinoinnin kumppaniksi valikoituivat Sollertiksen diginaiset.

”Diginaisiin päädyttiin sen takia, että he tarttuivat heti toimeen ja olivat hyvin konkreettisia. Digimaailma on ollut jotenkin miehinen maailma ja diginaisilla voima tulee siitä, että he tekevät vähän erilaisia juttuja naisina. He ovat innostuneita ja innostavat meitä näkemään, että tekniikka ei olekaan pelottavaa ja tylsää vaan se oikeasti mahdollistaa hyviä juttuja.” kertoo Soili.

Määrätietoista näkyvyyden kasvattamista

Sollertiksen diginaiset ottivat Snellman-kesäyliopiston Facebook-sivut haltuunsa ja ryhtyivät tuottamaan aktiivisesti postauksia näkyvyyden kasvattamiseksi. Samalla tuotettiin materiaalia oppilaitoksen LinkedIniin sekä toteutettiin Google AdWords mainontaa. Diginaiset sparrasivat kesäyliopistoa uutiskirjeotsikoinnissa ja pohtivat yhdessä millaisia markkinointitekstejä kannattaa tehdä sekä millä lailla Facebook-sivut olisivat toimivat myös kotisivujen kannalta.

Snellman-kesäyliopistolle toteutettiin erilaisia videoita ja optimoitiin Facebook-sivuja uusimpien somevirtauksien mukaan. Snellman-kesäyliopiston somenäkyvyys kasvoi merkittävästi Facebook-markkinoinnin aloittamisen jälkeen.

”Sollertiksen ja diginaisten kanssa on ollut hyvä työskennellä, koska heillä on vahva ammatillinen perusta, mutta sen lisäksi he tuovat bonuksena iloisuuden ja mukaansatempaavuuden yhteiseen työskentelyyn.”

Soili Meklin

Sollertis

Me Sollertiksella autamme yritystäsi näkymään verkossa vaikuttavasti. Verkkonäkyvyys syntyy saumattomasti toimivista verkkosivuista, markkinoinnista ja palvelinalustoista. Halutessasi koulutamme myös sinut verkkonäkyvyyden saloihin. Kuopion pankkiholveihin rakennetut konesalimme tarjoavat turvallisen paikan palvelimille ja pilvipalveluillesi.

VIIMEISIN ARTIKKELI

7 Vinkkiä tietoturvaan etätöissä

27.08.2025 |

Etätöistä on tullut monelle arkipäivää. Toiset tekevät sitä vain satunnaisesti, kun taas toisille se on … LUE LISÄÄ…

Miten valita oikea Microsoft 365 lisenssi yrityksellesi?

26.08.2025 |

Microsoft 365 on pilvipohjainen tuottavuus- ja yhteistyöympäristö, joka sisältää työkalut sähköpostiin, tiedostojen hallintaan, tiimityöhön ja … LUE LISÄÄ…

Google Ads -mainonta kilpailijan nimellä: Kannattaako se oikeasti?

13.08.2025 |

Oletko törmännyt hakutuloksissa mainoksiin, jotka nousevat esiin, vaikka olet hakenut toisen yrityksen nimellä? Kyseessä on … LUE LISÄÄ…

Virtuaalipalvelin vai webbihotelli verkkosivujesi kodiksi?

04.08.2025 |

Kun yrityksesi verkkosivut tai verkkokauppa ovat tärkeä osa liiketoimintaasi, niiden sijoituspaikka eli palvelinratkaisu on hyvä … LUE LISÄÄ…

Miten tekoälyä voi hyödyntää sisällöntuotannossa?

29.07.2025 |

Tuntuuko sisällöntuotanto hankalalta? Et saa ideoita, aikataulu on loppumassa ja et tiedä, mitä tehdä. Kokeile … LUE LISÄÄ…

AI optimointi WordPressissä – Huomioi tekoäly verkkosivuillasi

23.07.2025 |

AI eli tekoäly muuttaa miten tietoa etsitään ja miten hakukoneet tarjoavat vastauksia. AI optimointia kannattaakin … LUE LISÄÄ…

WordPress-ylläpito turvaa verkkosivujesi toiminnan

27.05.2025 |

WordPress-ylläpito on tärkeä osa verkkosivujen toimintaa. Moni yrittäjä ajattelee, että verkkosivut tehdään kerran ja sen … LUE LISÄÄ…

Multimediaesitysten luonti Microsoft Sway-työkalulla

26.03.2025 |

Microsoft Sway on selainpohjainen digitaalinen tarinankerrontatyökalu, jonka avulla voit luoda ja jakaa interaktiivisia esityksiä ja … LUE LISÄÄ…