Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi
Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja myyntiin erikoistuneella yrityksellä on erittäin laaja toimialakokemus ja sen pitkäaikaisina asiakkaina on useita suomalaisia huippubrändejä. Kesästä 2025 alkaen Call Waves on ollut osa VSP-konsernia, joka työllistää lähes 500 ammattilaista monella eri paikkakunnalla.
Suunnitelmallisuutta ja säännöllisyyttä markkinointiin
Sollertis on tukenut Call Wavesia digimarkkinoinnissa ja sisällöntuotannossa. Erityisen merkittävässä roolissa olivat LinkedIn-näkyvyyden kehittäminen sekä blogitekstien säännöllinen tuottaminen yhtiön verkkosivuille. Yhteistyö toi markkinointiin kaivattua rakennetta ja jatkuvuutta.
Verkkosisältöjen tuotanto jäi aiemmin helposti muiden kiireiden alle, ja sisältöjä tehtiin vain silloin, kun jollakulla oli aikaa. Sollertiksen myötä sisällöt alkoivat valmistua säännöllisesti ja suunnitelmallisesti.
Janitan myötä blogitekstejä on alettu tuottaa säännöllisesti, eikä ainoastaan silloin, kun jollakulla myyjällä on aikaa oman toimensa ohella.
Heidi Perkiö, Myyntijohtaja Call Waves Solutions Finland Oy
Arkea helpottavaa yhteistyötä
Säännölliset kuukausipalaverit ja selkeä sisältösuunnittelu vapauttivat myyjien aikaa ja tehostivat Call Wavesin markkinointia. Perkiö kertoo arvostavansa erityisesti Sollertiksen aktiivisuutta, joka varmisti sujuvan yhteistyön arjessa sekä sen, että työt etenivät suunnitellusti.
Ystävälliset muistutukset ja huolehtiminen tarvittavista vaiheista takasivat sen, etteivät tärkeät sisällöt jääneet julkaisematta kiireiden vuoksi. Tämä helpotti Call Wavesin myynnin arkea merkittävästi ja toi varmuutta markkinoinnin jatkuvuuteen.
Toimialan nopea ymmärrys yllätti
Ulkoistettuun asiakaspalveluun ja myyntiin liittyvät aiheet voivat olla monimutkaisia, mutta Sollertiksen tuottama sisältö oli Perkiön mukaan poikkeuksellisen laadukasta ja täsmällistä alusta alkaen.
Janita oppi ymmärtämään toimialaamme nopeasti ja pystyi tuottamaan sisältöjä jopa täysin itsenäisesti. Muutostarpeita sisältöihin oli harvoin ja vähän, mihin olin äärettömän tyytyväinen.
Heidi Perkiö
Päättäjiä vakuuttavat sisällöt ovat vahvistaneet Call Wavesin asiantuntijamielikuvaa erityisesti LinkedInissä ja tehneet yrityksen erityisosaamisesta näkyvää ja helpommin ymmärrettävää.
Olennainen osa liiketoimintaa
Perkiö kuvaa Sollertista tärkeäksi kumppaniksi, joka toi markkinointiin jatkuvuutta, tehokkuutta ja ammattimaista otetta. Yhteistyön kautta Call Waves onnistui vahvistamaan digitaalista näkyvyyttä ilman, että sisällöntuotanto kuormitti omaa henkilöstöä.
Call Waves siirtyy maaliskuusta 2026 alkaen VSP-konsernin brändiin ja domainiin.
Larissa Karjalainen
Tradenomiopiskelija
Olen tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija ja suoritan parhaillaan työharjoittelua Sollertiksella.