Nollapäivähaavoittuvuudet ovat aina keskuudessamme


Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimus kertoo, että kyberuhkat huolestuttavat 79 prosenttia suomalaisista. Tieto jäi kohun varjoon, joka johtui siitä, että saman raportin mukaan maanpuolustustahto on laskenut jyrkästi ja virhemarginaalit ylittävällä volyymillä.

Ehkä tämä innon puute johtuu siitä, että sodat ovat nyt muuta kuin täyspakkaus selässä soilla rypemistä. Hybridisodankäynnissä noilla kaikkein perinteisimmillä sotataidoilla on enää lähinnä marginaalinen merkitys. Esimerkiksi sissisota kaupungeissa on jotain, johon itse en lähettäisi puolen vuoden kestoista puolivillaista sotataitokoulutusta saanutta, sattumanvaraisesti koulutukseen valittua siviilihenkilöä.

Kyberuhkat huolestuttavat oikeutetusti vajaata 80 prosenttia suomalaisista. Lähes kaikki me olemme esimerkiksi erilaisten nollapäivähaavoittuvuuksien riistaa. Nollapäivähaavoittuvuusnimitys tulee siitä, montako päivää turva-aukon paljastumisen jälkeen haavoittuvuutta hyödyntävä hyväksikäyttökoodi julkaistaan. Microsoft on tässä ehdolla maailmanmestariksi.

Apple ja Google ovat ilmoittaneet lukuisista tietoturva-aukoista ohjelman kehittäjälle Microsoftissa. Tiedot yleensä julkaistaan vasta, kun paikkaus tai päivitys on saatavilla mutta joskus speksi on pantu yleiseen jakeluun. Osassa tapauksista taas ohjelman kehittäjä ei ole hyväksynyt näkemystä haavoittuvuudesta. Nollapäiväbugin asemesta aukko on ollut ”feature”, eli ominaisuus. Tätä on tapahtunut Microsoftin voimain päivinä. Koodarin kuuluu julkistaa löytämänsä havainto haavoittuvuudesta samaan aikaan, kun kriittinen korjaus on jaossa. Silloinkin on voinut käydä niin, että murtokoodi on jo julkaistu. Bittimaailmassa saastan leviäminen lasketaan sekunneissa.

Vauhti ja hektinen meno tietotekniikan toimintakentässä vain pahenevat. Datapilvien takaovia murtava kybersorkkarauta leviää bottien kautta. Se kolkuttaa silmänräpäyksessä miljoonaa kohdetta. Nettiselain on helppo saalis, esimerkiksi Firefox-versiot Windows-käyttöjärjestelmissä, jos haavoittuvuus sallii JavaScript-koodin ajamisen, ja usein se niin tekee. Muuten tuon ideologiselta näyttäneen taistelun tähtäin oli Tor-verkko, jonka turvaaman viestintäsalaisuuden murtaminen on syystä tai toisesta on ollut yksi hyökkäilyn suosikkikohde.

Adoben Flash Playerista puolestaan on löytynyt jo niin monta vakavaa nollapäivähaavoittuvuutta, ettei sitä enää asenneta oletuksena Androidiin. Silti monet lipputilauspalvelut, kuten VR, yhä toimivat Adoben Flash Playerin kautta. Tietoturvaosaaminen ja käytettävyys on ovat VR:n nettipalvelussa sitä tasoa, että se on auttanut kalibroimaan tuollaisten eri lippupalvelujen laatua, siten että VR-tasoa on vaikea alittaa.

Äskettäin Objective by the Sea -tietoturvakonferenssi käsitteli pirullisia haavoittuvuuksia muun muassa iskua Applen MacOS Mojaven käyttäjän tietosuojasta informoiviin käytäntöihin. Uuden EU:n tietosuojasetuksen mukaiseen tietosuojailmoitukseen oli rikollisesti yhdistetty ulkopuolinen pääsy useisiin sovelluksiin.

Applen uusi tietosuojakäytäntö siis vaatii lupaa käyttäjältä, jotta tämä voi päästä käsiksi yksityisiin tietoihinsa, kuten viestiarkistoon ja yhteystietoihin. Manipuloituna nollapäivähaavoittuvuus mahdollisti sivullisen tunkeutujan pääsyn näihin tietoihin ilman tunnistautumista. On kysytty, onko rikollisilla mitään moraalia? Ei välttämättä, on helpointa ja nähtävästi myös tuottoisinta iskeä siellä, missä rikosta vähiten osataan odottaa.



Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Yrittäjän paras tulevaisuuden kaveri – tekoälyassistentti

08.06.2026 |

Tekoäly on viime vuosina herättänyt yrittäjissä paljon tunteita. Toisia se innostaa, toisia ärsyttää, ja monia … LUE LISÄÄ…

Matkailualan yrityksen verkkonäkyvyys – lisää buustia verkkosivujen ja digimarkkinoinnin avulla

01.06.2026 |

Matkailualalla ensimmäinen vaikutelma syntyy nykyään usein verkossa. Verkkosivut, hakukonenäkyvyys ja sosiaalinen media vaikuttavat yhä enemmän … LUE LISÄÄ…

Harjoittelussa Sollertiksella – 20 viikkoa digitoimiston arkea

29.05.2026 |

Olen Larissa, kolmannen vuoden tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija. Aloitin tammikuussa 20 viikon harjoitteluni Sollertiksella, joka alkaa nyt … LUE LISÄÄ…

Retropeleistä verkkopalveluihin: Retro Game House kertoo Sollertiksen teknologiataustasta

26.05.2026 |

Retro Game House nousi valtakunnalliseen kiinnostukseen Ylen julkaistua jutun Mika Hoffrénin retropelikokoelmasta ja suunnitteilla olevasta … LUE LISÄÄ…

Valmiiksi täytetty somekalenteri ja ennakointi helpottavat somesisältöjen suunnittelua

12.05.2026 |

Monessa yrityksessä arjen rytmi vaihtelee vuoden aikana. Toisinaan edessä ovat lomakaudet, toisinaan kiireiset sesongit tai … LUE LISÄÄ…

Verkkosivuprojekti Kahvila Retrolle Kuhmossa 

04.05.2026 |

Kahvila Retro on Kuhmossa toimiva viihtyisä ja persoonallinen kahvila, joka tunnetaan rennosta tunnelmastaan ja retrohenkisestä … LUE LISÄÄ…

Uudet verkkosivut Kuhmon vanhempainyhdistykselle

30.04.2026 |

Arjen keskellä tiedon pitäisi löytyä nopeasti ja vaivattomasti, erityisesti silloin, kun kyse on yhteisön toiminnasta. … LUE LISÄÄ…

7 tapaa saada enemmän liidejä verkkosivujesi kautta

24.04.2026 |

Liidigenerointi on yksi tärkeimmistä tavoitteista yrityksen verkkosivuilla. Silti liian moni sivusto toimii vain digitaalisena käyntikorttina, … LUE LISÄÄ…