Vinkuvasta modeemista tekoälyyn

Piiipiiii prrr kzzzzzzz vinkui modeemi vuonna 89 ottaessaan ensimmäistä kertaa yhteyttä Image Worldin soittosarjan kautta. Tunne oli sanoinkuvaamaton, netti oli tullut Savon sydämeen ja kulki kotini kautta.

Tietokoneharrastuksen innoittamana

Aloitin tietokoneharrastuksen 80-luvulla. Silloin ihmeteltiin miten sähköpostilla saattoi kommunikoida hetkessä maapallon toiselle puolelle. Se sai minutkin innostumaan uudesta tekniikasta.

80-luvulta mieleen on jäänyt ensimmäinen tietokonevirus. Se levisi korpulla ja ilmoitti, että koneessasi on virus. Kone lähti toimimaan normaalisti painamalla hiiren painiketta. Virusta levitettiin harrastajien kesken, koska virus oli harmiton ja hauska.

90-luvulla tietokoneet yleistyivät yrityksissä. Tietokoneharrastus laajeni ja tuli verkkopeli- ja harrastetapahtumia. Tapahtumissa esiteltiin omia demoja ja pelejä, joista lähti käyntiin Suomen peliala. Tapahtumista ponnisti maailmalle monia taitavia ohjelmoijia ja graafikoita.

Graafiset käyttöliittymät, tietoverkot ja palvelimet tulivat laajemmin käyttöön 90-luvun puolivälissä. Tekniikka alkoi tehostaa liiketoimintoja.

Sain Nokian kommunikaattorin käyttööni vuonna 1997. Menin silloin ensimmäistä kertaa tekemään etätöitä terassille. Ohikulkijat kyselivät ihmeissään mitä oikein olin tekemässä. Esittelin palvelinten etäyhteyttä ja sähköpostiohjelmaa kysyjille.

Tekoäly kehittyy jatkuvasti

2000-luvulle tultaessa monet epäilivät verkkojen ja palvelinten kaatuvan vuoden vaihtuessa. Muutamia vanhoja laitteita lukuun ottamatta kaikki meni kuitenkin hienosti.

Älylaitteet, sähköinen kaupankäynti, Google ja sosiaaliset mediat ovat vallanneet paikkansa tämän vuosituhannen puolella. 30 vuoden aikana on tultu 8 kilotavua muistia sisältäneistä koneista Tesla-autoihin ja älykännyköihin. Tietokoneiden kasettiasemat, lerput ja korput ovat löytäneet paikkansa museoista. Niiden seuraksi on menossa kovaa vauhtia myös cd- ja dvd-levyt.

Tekniikka kehittyy edelleen ja koneiden teho kasvaa kvanttitietokoneiden tullessa. Tekoäly osaa jatkossa päättää puolestasi mitä kannattaa tehdä ja mitä mistäkin pitäisi ajatella. Helppoa vai pelottavaa?

Julkaistu ensimmäisen kerran 10.11.2020. Nostettu uudelleen 19.7.2021.

Mika Hoffren

Perustanut Suomen vanhimman olemassa olevan internet-operaattorin, Image Worldin.
Yrittäjänä yli 30 vuotta.
Palkittu Kuopissa vuoden nuorena yrittäjänä 2005.
Palvelinten tahtoonsa taivuttaja ja verkkoguru.
Ikuinen nuori ja nälkäinen uusien asioiden opiskelija.

Lue Mikan viimeisimmät tekstit.

VIIMEISIN ARTIKKELI

7 Vinkkiä tietoturvaan etätöissä

27.08.2025 |

Etätöistä on tullut monelle arkipäivää. Toiset tekevät sitä vain satunnaisesti, kun taas toisille se on … LUE LISÄÄ…

Miten valita oikea Microsoft 365 lisenssi yrityksellesi?

26.08.2025 |

Microsoft 365 on pilvipohjainen tuottavuus- ja yhteistyöympäristö, joka sisältää työkalut sähköpostiin, tiedostojen hallintaan, tiimityöhön ja … LUE LISÄÄ…

Google Ads -mainonta kilpailijan nimellä: Kannattaako se oikeasti?

13.08.2025 |

Oletko törmännyt hakutuloksissa mainoksiin, jotka nousevat esiin, vaikka olet hakenut toisen yrityksen nimellä? Kyseessä on … LUE LISÄÄ…

Virtuaalipalvelin vai webbihotelli verkkosivujesi kodiksi?

04.08.2025 |

Kun yrityksesi verkkosivut tai verkkokauppa ovat tärkeä osa liiketoimintaasi, niiden sijoituspaikka eli palvelinratkaisu on hyvä … LUE LISÄÄ…

Miten tekoälyä voi hyödyntää sisällöntuotannossa?

29.07.2025 |

Tuntuuko sisällöntuotanto hankalalta? Et saa ideoita, aikataulu on loppumassa ja et tiedä, mitä tehdä. Kokeile … LUE LISÄÄ…

AI optimointi WordPressissä – Huomioi tekoäly verkkosivuillasi

23.07.2025 |

AI eli tekoäly muuttaa miten tietoa etsitään ja miten hakukoneet tarjoavat vastauksia. AI optimointia kannattaakin … LUE LISÄÄ…

WordPress-ylläpito turvaa verkkosivujesi toiminnan

27.05.2025 |

WordPress-ylläpito on tärkeä osa verkkosivujen toimintaa. Moni yrittäjä ajattelee, että verkkosivut tehdään kerran ja sen … LUE LISÄÄ…

Multimediaesitysten luonti Microsoft Sway-työkalulla

26.03.2025 |

Microsoft Sway on selainpohjainen digitaalinen tarinankerrontatyökalu, jonka avulla voit luoda ja jakaa interaktiivisia esityksiä ja … LUE LISÄÄ…