Olemme mukana Päivä Johtajana -tempauksessa

Olemme mukana Kuopion Nuorkauppakamarin järjestämässä Päivä Johtajana -tempauksessa 24.11.2016, jolloin meille tulee kaksi opiskelijaa Savon Ammatti- ja Aikuisopistosta päiväksi seuraamaan Joanna Niinisen ja Mika Hoffrenin päivää.

Joanna toimii Sollertiksessa varatoimitusjohtajana ja vastaa Sollertiksen päivittäisestä toiminnasta. Mikan työskentelee Sollertiksessa CTO:na ja huolehtii yrityksen teknologisesta kehittymisestä. Mikalla on yli 30 vuoden kokemus IT-alasta ja hän on toiminut yrittäjänä vuodesta 1992 lähtien.

Päivän aikana nuoret pääsevät näkemään toimintaamme laaja-alaisesti ja tutustumaan mm. kuinka hallinto, helpdesk ja myynti meillä toimivat. Näemme tärkeäksi, että meille tulevat nuoret saavat mahdollisimman realistisen kuvan työelämästä ja tämän päivän johtamisesta.

Päivä Johtajana -ohjelman tarkoituksena on avartaa nuorten tietoisuutta yrityksen arjesta ja poistaa mahdollisia ennakkoluuloja, joita johtajana olemiseen linkittyy. Lisäksi tavoitteena on antaa nuorille näkökulmia omasta tulevaisuudesta työelämässä ja konkreettisia apuvälineitä työnhakuun ja työelämään liittyen. Päivä Johtajana -tempauksia on järjestetty vuodesta 2013 asti ympäri Suomea Nuorkauppakamareiden toimesta. Kuopiossa tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Joanna Hoffren

Sollertiksen toimitusjohtaja ja diginainen. Rakastaa hakukoneoptimointia melkein yhtä paljon kuin yli 200 huonekasvin kokoelmaansa. Bloggaa omassa blogissaan älykodin ratkaisuista.

Lue Joannan viimeisimmät tekstit.

VIIMEISIN ARTIKKELI

PiKa Puhtaus – oppeja digimarkkinoinnista ja helpotusta arkeen 

25.03.2024 |

PiKa Puhtaus Oy on vuonna 2011 perustettu siivouspalveluja tarjoava yritys. PiKa Puhtaus tarjoaa koti-, toimitila- … LUE LISÄÄ…

Miten voin hyödyntää Microsoft Copilottia – työkaverina tekoäly

21.03.2024 |

Microsoft Copilot on tekoälyavustaja, joka voi auttaa säästämään aikaa ja tehostamaan työtä. Se on digitaalinen … LUE LISÄÄ…

Kadonneen datan arvet – Varmuuskopioinnilla vältyt katastrofilta

15.03.2024 |

Varmuuskopiotko tarpeelllisia? Turhaa ajan haaskausta, lisää kustannuksia, ohjelmien asennusta, vaivannäköä, ei meille kuitenkaan mitään satu … LUE LISÄÄ…

PK-yrityksen tuet ja rahoitus vuonna 2024

02.02.2024 |

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy Vuonna 2024 yrityksille on tarjolla useita eri rahoituskanavia ja tukimuotoja. Yritystuella … LUE LISÄÄ…

Sähköpostimarkkinointi ohjelma yrityksille – ActiveCampaign

28.12.2023 |

Yrityksille suunnatut sähköpostimarkkinointi ohjelmat tarjoavat monipuolisia työkaluja kampanjoiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme … LUE LISÄÄ…

Kesäharjoittelijana

07.07.2023 |

Hei vaan! Olen Laura, opiskelen Ingmanedu Kulttuurialan ammattiopistossa Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Etsin itselleni … LUE LISÄÄ…

Verkkokaupan saavutettavuus mahdollistaa shoppailun kaikille asiakasryhmille

31.05.2023 |

Verkkokaupan saavutettavuus tarkoittaa, että verkkokauppa on suunniteltu niin, että kaikki käyttäjät voivat käyttää sitä yhtä … LUE LISÄÄ…

Saavutettavuus verkkoympäristössä

15.05.2023 |

Kaikilla on varmasti ollut hetkiä, jolloin on tarvinnut apuvälineitä tai muiden ihmisten apua pärjätäkseen päivittäisissä … LUE LISÄÄ…