Google pisti Microsoftin polvilleen anomaan armoa

Olen nähtävästi onnistunut häivyttämään ainakin tabletin ja läppärin eron. Tuon lisäksi kenties myös puhelinkäyttöjärjestelmät ovat selvää kauraa järeälle telakkamallin Asus-yhdistelmälle, jossa on mahdollista pyörittää useita käyttöjärjestelmiä. Virallisesti tämä on tabletti.

On tullut kokeiltua erilaisia malleja ja prototyyppejä. Googlelta ei puutu kunnianhimoa, sillä yhtiö on yrittänyt lisätä Android-sovellustukea Linux-pohjaiseen Chrome OS:äänsä jo jonkin aikaa. Kuitenkin ongelmia on nähtävissä. Vaikeuksia tuottaa etenkin ikkunointi, jossa taas esimerkiksi Windows 10 on ylivertainen.

Kas vain, Anbox speksaa Android-sovellukset Linuxin työpöydälle tuosta vain omina ikkunoinaan. Se on mahdollista siten, että tietoturvatasoltaan vaatimaton Android suljetaan orjajärjestelmäksi isoveljensä Linuxin alaisuuteen. Tämä siis siksi, että Android-käyttöjärjestelmän vanhat versiot, sanotaan nyt jostain kahden vuoden takaa tai sen yli, tarkoittavat todella heikkoa tietoturvaa.

Anbox asettaa Android-käyttöjärjestelmän säilöntälohkoon, josta mitään rootkitejä ei voi laueta. Haittakoodeja voi olla monenlaisia. Jotkut laitteelle ujuttautuneet mönkijät odottavat hiljaa tilaisuuttaan herätä toimintaan.

Testien pohjalta näyttää siltä, että uuden polven tabletit toimivat millä tahansa käyttöjärjestelmällä. Ottamalla oikean Linuxin käyttöönsä voi parantaa päätelaitteensa tietoturvaa olennaisesti.

Apuja antaa Anbox, joka tiivistää järjestelmäresurssien käytön ja integroi perusjärjestelmän palvelut GNU/Linux-järjestelmään. Mallissa jokainen Androidin päällä toimiva sovellus integroidaan käyttöjärjestelmään, kuten kaikki muutkin alkuperäiset sovellukset.

Tietoturvatavoitteen saavuttaa käyttämällä aivan tavallisia Linux-tekniikoita, kuten LXC-lohkoa, erottamaan Android-käyttöjärjestelmä Linux-isännältä. Jokainen Android-versio sopii tämän ratkaisun lähestymistapaan. Android Open Source Project -ohjelma on tehnyt tärkeää esityötä järjestelmäyhteensopivuuksien- ja käyttöjärjestelmien sisäisen vuoropuhelun kehittämisessä.

Googlen aika näyttää menneen kilpailijansa kurmottamiseen syystä tai toisesta. Jokaista tämän firman tekemää siirtoa tietotekniikan shakkilaudalla ei selitä mikään.

Googlen ja Microsoftin keskinäisiä välejä voisi verrata kahden alfauroksen mittelöksi luontodokumentissa. Myös nykysuurvaltapolitiikalle ominaisia piirteitä siinä voi nähdä, jos on orientoitunut niin havainnoimaan.

Lähteet Neowin ja The Verge raportoivat erikoisesta kiristykseltä haiskahtavasta menettelystä, jossa ikoninen jätti MS on polvillaan anonut nettijätti Googlelta armonaikaa, joka kului umpeen.

Google-yhtymä oli antanut Microsoftille 90 päivää aikaa korjata Edge-nettiselaimen haavoittuvuuden. Bugi salli haittakoodin ajaa selaimeen suojausten ohi.

Google teki myös kokeita haittakoodin ajamiseksi. Kun Microsoft missasi tämän 90 vuorokauden – töitä siis tehtiin öisinkin – takarajan, Google antoi vielä 14 päivää lisäaikaa. Tuo jatkoaikakaan ei sitten riittänyt Microsoftille, jonka mukaan korjauksen tekeminen osoittautui odotettua hankalammaksi.

Microsoftin lähdekoodit ovat salaisia, mutta jossain sisäpiirien luolissa niitä on voinut nähdä. Ne ovat täynnä rotankoloja, joissa on paikkaa ja korjausta paikan päällä. Ei ihme, että valmista tulee hitaasti, jos lainkaan.

Kyberrikollisten iloksi Google pisti Microsoft Edgen haavoittuvuuden julki. Turva-aukkoa saattoi käyttää hyväksi ennen paikkauspäivityksen ilmestymistä.

Tämä haavoittuvuuden paljastaminen oli kokonaisuutena arvostellen epäeettinen teko, jota ei tule painaa villaisella.

Maaliskuun Windows-tietoturvapäivitys on poikkeuksellisen tärkeä heti hyväksyttävä paketti, Microsoft Edgen edellä mainittujen ongelmien takia.

Emme sorru ajatusvirheeseen, että säästyisimme uhalta, jos tämä hieno Edge-selain vain pidetään suljettuna paikallaan siellä alapalkissa. Sillä ei ole vaikutusta tietoturvaan.

Syyttömät saavat taas kärsiä Googlen oppimestariasenteesta.

Googlen vastaavat tempaukset ovat suututtaneet Microsoftin ainakin kerran aikaisemmin, olikohan vuonna 2015. Kyseessä ei edes ollut erityisen kriittinen haavoittuvuus, vaan keskitason kategorian uhka.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…