Asiakastarina Kokonniemi Bikepark – Sisältömarkkinointi kuntoon

Kokonniemi Bikepark sijaitsee Porvoon keskustan lähellä idyllisessä ympäristössä. Sisältömarkkinointi toimii mainiosti vapaa-ajan harrastuspaikan markkinoinnissa, sillä vapaa-aika on meille kaikille tärkeä asia, jolla vastapainotamme arjen pyöritystä. Kokonniemi Bikepark tarjoaa upeita elämyksiä alamäkipyöräilyn parissa kaikentasoisille ajajille.

Panoraamakuva Bikeparkin rinteestä

Sollertiksen ja Kokonniemen yhteistyö alkoi melkein heti pyöräkauden startattua toukokuussa. Saman tien kun olimme sopineet yhteistyöstämme, kysyin perheeltäni, lähdetäänkö viikonloppuretkelle Bikeparkiin. Ei aikaakaan, kun aloimme pakata tavaroita autoon. Mieheni oli mielissään retkestä, sillä hän harrastaa alamäkipyöräilyä, ja näin vaimo sai taas pisteitä. Muitakin kavereita pyydettiin mukaan ajamaan, niin että saataisiin monipuolista materiaalia Facebookiin.

Oli lauantai ja kello lähestyi puoltapäivää. Kohta päästäisiin ajamaan ja kuvaamaan. Autoja tuli koko ajan lisää Bikeparkin pihaan.  Ajajat alkoivat tehdä viime hetken säätöjä pyöriin, ja innostus oli silminnähtävää.

Hissit lähtivät pyörimään, ja kuskit pääsivät Kokonniemen huipulle. Lapset katsoivat innoissaan, kun äiti kuvasi isää ja muita ajajia.

Ennen kuvauspäivää sovimme yhdessä asiakkaan kanssa, minkälaista viestiä kerromme Bikeparkista. Halusimme luoda yhdessä rennon ja kuvarikkaan somenäkyvyyden. Kuvauspäivänä saimme paljon sisältöä, ja kaiken huipuksi pääsimme kuvaamaan pyöräilymaailman kuuluisuutta Antti Rissasta.

Näin starttasi minun ensimmäinen päiväni Kokonniemi Bikeparkin some- ja sisältömarkkinoijana.

Ensimmäinen päivä Kokonniemen sisältömarkkinoinnissa. Kuvassa poikani katsoo hissiin meneviä pyöräilijöitä.

Tutustu sisältömarkkinoinnin menestystarinoihin

  1. Digiapua LadyLine Kuopiolle
  2. Kokonniemi Bikepark – Sisältömarkkinointi kuntoon
  3. Kokonniemen Bikepark – Somemarkkinoinnilla asiakasmäärä nousuun

Tiina Kuiri

Lehtori, YAMK, AmO
Savonia ammattikorkeakoulu

Tiina Kuiri on digitaalisen markkinoinnin ja myynnin asiantuntija. Hän valmentaa ja opettaa opiskelijoita sekä yrityksiä hyödyntämään dataa käytännönläheisesti digitaalisen markkinoinnin toteutuksessa.

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…