Kuvaa parempia henkilökuvia kännykällä

Näyttävätkö kännykällä ottamasi kasvokuvat jotenkin vääristyneiltä? Miksi kuvattavan kasvot ovat keltaiset? Mitä kannattaa huomioida kännykällä kuvatessa? Tässä muutamia vinkkejä kuinka saat parempia henkilökuvia kännykällä.
Käytä riittävästi aikaa
Varaa kuvaukseen riittävästi aikaa. Nopeasti näpätty kuva onnistuu monesti, mutta lopputulos voi olla myös vain jotain sinnepäin. Käytä kuvaukseen mieluummin vähän enemmän aikaa, ja varmista, että lopputuloksesta tulee hyvä. Mieti sopivia kuvauspaikkoja valmiiksi ennen kuvausta. Kerro kuvauksesta ajoissa myös kuvattavallesi, että hänkin ehtii valmistautua.
Luonnonvalo on parempi kuin keinovalo
Käytä luonnonvaloa, mikäli mahdollista. Eli vie kuvattavasi lähelle ikkunaa tai kuvaa hänet ulkona. Valaistus sisällä on useimmiten keltaisempaa kuin luonnonvalo ja tekee kuvattavankin kasvot keltaiseksi. Muista kuitenkin, että kirkkaana aurinkoisena päivänä ulkona kuvatessa, kuvattava kannattaa viedä mieluummin varjoon. Tämä ihan jo sen takia, ettei kuvattavan tarvitse siristää silmiään. Kirkas auringonvalo tekee kuvattavan kasvoille myös jyrkkiä varjoja ja korostaa ryppyjä.
Liiku lähemmäs kohdetta
Mene lähemmäs kohdettasi. Älä zoomaa, vaan kävele lähemmäs kuvattavaa. Jos et voi mennä lähemmäs, älä edelleenkään käytä zoomia, vaan rajaa kuva mieluummin jälkikäteen. Kuvan rajaaminen kännykässä huonontaa sen laatua ja saa kuvan näyttämään rakeiselta.
Mene kuvattavan tasolle
Kännykkä on näppärä laite valokuvaukseen, mutta henkilökuvissa kännykkäkameran linssin laajakulmaisuus helposti vääristää kasvot. Jos kuvattava istuu, laskeudu itsekin alemmas ja sijoita kuvattavan pää keskelle kuvaa. Pidä kuvattavan leuka ja otsa samalla tasolla suhteessa kameraan. Näin leuka tai otsa ei kasva kuvassa suhteettomasti toista suuremmaksi.

Tarkista tausta
Ennen kuin nappaat kuvan, käytä hetki siihen, että tarkistat mitä kuvattavan takana on. Onko tausta rauhallinen ja siisti? Eihän kuvattavan päästä ”kasva” oksaa tai muuta kummallista? Pääosassa on kuvattava ja rauhallinen tausta korostaa kuvattavaa.
Tarkenna ihmisen silmiin
Useimmissa kännykän kameroissa voi sormella ruutua näpäyttämällä ”kertoa” kameralle, mihin haluat tarkentaa. Tarkenna silmiin, sillä henkilökuvissa halutaan tietenkin, että kasvot ja silmät ovat tarkat.
Ota useampi kuva
Ja sitten näps. Ota useampi kuva ja tarkista miltä kuvat näyttävät: ovatko silmät auki, miltä tausta näyttää? Onko kuvattavalla hyvä ilme? Ja ota vielä lisää kuvia.
Näppäilyintoa!
