Musiikkipäiväkoti Priimi – Helppokäyttöiset verkkosivut osana päiväkodin arkea

Musiikkipäiväkoti Priimi on kuopiolainen päiväkoti, jossa yhdistyvät varhaiskasvatus sekä varhaisiän musiikkikasvatus. Vuonna 2019 päiväkodin verkkosivut kaipasivat uudistamista, ja Sollertis valikoitui verkkosivuprojektin toteuttajaksi.

Päiväkodinjohtaja Minna Muona kertoo, että projektin tavoitteena oli muun muassa lisätä verkkosivujen helppokäyttöisyyttä.

”Pohdin, kuinka mukavaa olisi osata itsekin lisätä sivulle materiaalia, vaikka en olekaan alan ammattilainen tai edes harrastelija. Lisäksi toiveenamme oli, että päiväkodin asiakkaat löytäisivät kattavasti ja helposti tietoa verkkosivuilta”, Minna kertoo.

Mutkatonta yhteistyötä yhdessä suunnitellen

Verkkosivuprojekti sujui Sollertiksen kanssa mutkattomasti. Aikataulullisesti yhteiset tapaamiset sopivat hyvin kalenteriin, ja niiden aikana tulevan sivun suunnittelu kävi käden käänteessä.

Verkkosivuprojektin sujuvoittamiseksi jatkuva yhteydenpito ja kommunikointi on avainasemassa. Minna piti projektin aikana tärkeänä sitä, että Sollertiksen asiantuntijat muistuttivat asioista ja pitivät aktiivisesti yhteyttä.

Olemme erityisen iloisia siitä, että ulkoasu on juuri sellainen kuin halusimme.

Minna Muona

Päiväkodin ilmeeseen sopiva ulkoasu ja neuvoja ylläpitoon

”Minun mielestäni projektissa onnistui monikin asia. Olemme erityisen iloisia siitä, että ulkoasu on juuri sellainen kuin halusimme. Lisäksi Sollertis on ollut aktiivisesti meihin yhteydessä ja neuvonut meitä.”

Päiväkodin asiakkaat, eli lasten vanhemmat ovat myös löytäneet uudet verkkosivut.

 ”Uudistuksen myötä päiväkotihakemukset ovat lisääntyneet, mikä on tietenkin positiivinen asia.”

”Olisi pitänyt jo heti yrityksen alkuvaiheissa hankkia verkkosivujen rakentamiseen Sollertiksen kaltainen ammattilainen”, Minna toteaa ja kertoo, että on suositellut Sollertista verkkosivujen toteuttajaksi tuttavilleen jo useamman kerran.

Käy tutustumassa Musiikkipäiväkoti Priimin verkkosivuihin: www.priimi.fi/

Sollertis

Me Sollertiksella autamme yritystäsi näkymään verkossa vaikuttavasti. Verkkonäkyvyys syntyy saumattomasti toimivista verkkosivuista, markkinoinnista ja palvelinalustoista. Halutessasi koulutamme myös sinut verkkonäkyvyyden saloihin. Kuopion pankkiholveihin rakennetut konesalimme tarjoavat turvallisen paikan palvelimille ja pilvipalveluillesi.

VIIMEISIN ARTIKKELI

Harjoitteluni Sollertiksella – Digimarkkinoinnin oppeja

09.10.2025 |

Nimeni on Milla ja opiskelen tietotekniikkaa Savonia-ammattikorkeakoulussa. Suoritan Sollertiksella 15 viikon mittaista harjoittelua, jonka aikana … LUE LISÄÄ…

Sometrendit 2026

08.10.2025 |

Sosiaalisen median kenttä on monimuotoisempi kuin koskaan  Sosiaalisen median maailma elää jatkuvassa muutoksessa. Käyttäjät kaipaavat … LUE LISÄÄ…

6 syytä miksi yrityksen kannattaa olla sosiaalisessa mediassa

07.10.2025 |

Sosiaalisia medioita ovat muun muassa Facebook, Instagram, TikTok ja LinkedIn, ja jokainen näistä palveluista on … LUE LISÄÄ…

Vesikirppu – Palvelut esille ammattimaisilla verkkosivuilla

30.09.2025 |

Liikuntaa veden äärellä Vesikirppu on Pohjois-Savossa toimiva vesiliikunnan asiantuntijayritys. Sen perustajalla, Markku Kilpeläisellä, on yli … LUE LISÄÄ…

Stevenel – Tuloksia nopeasti ja riskittömästi hakukoneoptimoinnilla

24.09.2025 |

Kuka on Stevenel? Stevenel Oy on kansainvälisesti toimiva yritys, joka valmistaa ja toimittaa lastinkäsittelylaitteita satamille, … LUE LISÄÄ…

Kruunupuisto – Sujuvaa digimarkkinointia ja aitoa yhteistyötä

15.09.2025 |

Kruunupuisto on pieni pala paratiisia Punkaharjun mäntymetsän siimeksessä. Sen omistaa Punkaharjun Kuntoutussairaalasäätiö ja liiketoiminnasta vastaa … LUE LISÄÄ…

7 Vinkkiä tietoturvaan etätöissä

27.08.2025 |

Etätöistä on tullut monelle arkipäivää. Toiset tekevät sitä vain satunnaisesti, kun taas toisille se on … LUE LISÄÄ…

Miten valita oikea Microsoft 365 lisenssi yrityksellesi?

26.08.2025 |

Microsoft 365 on pilvipohjainen tuottavuus- ja yhteistyöympäristö, joka sisältää työkalut sähköpostiin, tiedostojen hallintaan, tiimityöhön ja … LUE LISÄÄ…