Sometrendit 2020

Uusi vuosikymmen on käynnistynyt ja sosiaalisen median alustat kehittyvät entisestään. Alkaneena vuonna on nähtävissä jo tunnettujen somekanavien edistyneitä ominaisuuksia, mutta vahvasti myös uuden kanavan TikTokin merkityksen kasvua. Moni asiantuntija ennustaa, että vuonna 2020 IGTV räjäyttää potin.

Jo useamman vuoden aikana videoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti eri kanavissa. Pääpainoisesti videoita katsotaan kännyköillä, ja esimerkiksi Samsung vastaa tähän tuomalla markkinoille uuden aikakauden television, jonka ominaisuuksiin kuuluu pystyasentoon käännettävyys.

Sosiaalisen median alustat muuttuvat nopeammin ja nopeammin kehityksen mukana. Muutosten nopea tahti asettaa haasteita somekanavien ylläpitäjille ja käyttäjille.  Tällä hetkellä erilaisia somealustoja käyttää yli kolme miljardia ihmistä ja keskimäärin somessa vietetään kaksi tuntia päivässä. 

Diagrammi sosiaalisen median käytöstä
Lähde: Globalwebindex

Videoiden katselu kasvaa

Videot ovat useissa eri somekanavissa sisällöltään tällä hetkellä pääpainoisesti hassuttelua. On kuitenkin nähtävissä, että sisällöt alkavat rikastua myös asiapitoisuudella.  Aikaisemmin ehkä riitti, että videot olivat jotakuinkin visuaalisia, niin katsoja katsoi videon loppuun asti. Nykypäivänä videoissa pitää olla selkeästi enemmän jujua, jotta katsoja jaksaa aidosti keskittyä videon katsomiseen.

Facebookin alusta kehittyy

Facebookin mukaan tarinaosion käyttö kasvaa entisestään käyttäjien keskuudessa ja Facebook panostaa tarinaosion kehitykseen vuonna 2020. Facebookin tutkimuksen mukaan jo viime vuonna tarinaosioihin suunnatut markkinointikampanjat ovat tuottaneet parempaa tulosta kuin julkaisulle ostettu mainoskampanja. Vuonna 2020 videosisällöt ovat keskiössä Facebookissa ja tämän vuoksi Facebook Live-ominaisuutta kehitetään entistä paremmaksi. 

Podcastit 2020-luvun blogeja

Kännyköiden kehityksen myötä podcastit ovat nousseet suureen suosioon ja suosio jatkuu edelleen. Aikaisemmin luettiin blogeja, nyt moni kiireinen ihminen kuuntelee saman tyylisiä sisältöjä mieluummin podcastin muodossa, esimerkiksi lenkkipolulla.  Vaikka ennen podcastit olivat usein vain sekalaista hölinää, silti ihmiset kuuntelivat. Mutta nyt podcastien suosion kasvaessa, kuuntelijoiden odotukset laadukasta äänenlaatua, selkeää artikulaatiota sekä mielenkiintoista sisältöä kohtaan ovat kasvaneet.  

Vaikuttajien hyödyntäminen somessa

Vaikuttajamarkkinointi on ollut pinnalla jo useamman vuoden ajan, mutta nyt sosiaalisen median alustat ovat kehittyneet ominaisuuksiltaan tukemaan tätä ilmiötä entistä laajemmaksi. Erityisesti Instagram on huomioinut vaikuttajamarkkinoinnin monella tapaa entistä paremmin tänä vuonna.  Viime vuoden puolella alustalla tuli mahdolliseksi merkitä kaupallinen yhteistyö suoraan julkaisuun, mikä on helpottanut vaikuttajia nostamaan yhteistyökumppaneitaan esille. Ominaisuus myös auttaa käyttäjiä huomaamaan, mitkä julkaisuista ovat kaupallisia. Mahdollisesti tulevaisuudessa vaikuttajat joutuvat maksamaan alustalle näkyvyydestään kaupallisen yhteistyön tiimoilta.

TikTok – seuraava suuri somealusta

TikTok kasvoi räjähdysmäisesti vuonna 2019 aikuisten ja sukupolvi Z:n keskuudessa. Tällä hetkellä TikTokilla on yli 500 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja palvelussa katsotaan yli miljoona videota päivittäin.  Tulevaisuudessa useammat yritykset löytävät TikTokin ja alkavat käyttää kanavaa oman brändinsä äänenä. Tällä hetkellä TikTok on auennut mainosalustaksi osittain, Suomessa tapahtuvalle markkinoinnille se tulee aukeamaan vuoden 2020 aikana.

Lähteet: Data Reportal, Single Grain, Facebook, Instagram, TikTok, Socialmedia Today

Pohditko omia somesuunnitelmiasi tai haluat vaihtaa ajatuksia someasiantuntijan kanssa?
Varaa maksuton sparrailu Diginaisten kanssa!

Tiina Kuiri

Lehtori, YAMK, AmO
Savonia ammattikorkeakoulu

Tiina Kuiri on digitaalisen markkinoinnin ja myynnin asiantuntija. Hän valmentaa ja opettaa opiskelijoita sekä yrityksiä hyödyntämään dataa käytännönläheisesti digitaalisen markkinoinnin toteutuksessa.

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…