Mitä sosiaalisen median trendejä on odotettavissa vuonna 2019?

Viimeistään nyt kannattaa alkaa miettiä vuoden 2019 somesuunnitelmaa. Perehtyminen nouseviin trendeihin auttaa suunnitelman laatimisessa ja varmistaa, ettei somesi jää kehityksen kelkasta jälkeen. Olemme koonneet suurimmat ennustetut trendit vuodelle 2019, ota vinkit haltuun!

Videot ja mobiilikäyttö kasvaa edelleen

Videot kasvattavat edelleen suosiotaan, ja niitä katsotaan yhä enemmän mobiilisti. Video katsotaan paljon todennäköisemmin kuin teksti luetaan.  Myös livevideot ja niin sanottu ”social TV” kasvattavat suosiotaan. Videosisällön pitäisikin jo olla kiinteä osa yrityksen sosiaalista mediaa.

Ensi vuotta ajatellen kannattaa harkita videosisällön tuottamista useampaan kanavaan sekä livevideoiden kuvaamista. Kasvava mobiilikäyttö tulisi myös ottaa huomioon. Pitäisikö videot kuvata sittenkin vertikaalisena (pysty) horisontaalisen (vaaka) sijaan? Instagramin IGTV on suunniteltu juuri mobiilikäyttäjiä varten ja suosii vertikaalivideota toisin kuin Youtube, joka edelleen suosii horisontaalivideoita. Kanava kannattaakin miettiä ennen kuin videoita alkaa kuvata, jolloin video voidaan tehdä optimaaliseksi julkaistavaa kanavaa ajatellen.

Välillä kuitenkin kannattaa vain napata puhelin kouraan ja lähteä kuvaamaan, etenkin jos asiakaskohderyhmäsi koostuu nuorista. Tapahtuu juuri nyt – videot ja seuraajiesi osallistaminen livevideoiden kautta mahdollistaa aidon vuorovaikutuksen kohderyhmäsi kanssa.  Videoita voi myös hyödyntää muussakin digimarkkinoinnissa, esimerkiksi sähköpostissa. Mikä tuntuisikaan asiakkaastasi henkilökohtaisemmalta yhteydenotolta, kuin videotervehdys, jossa puhut suoraan asiakkaalle?

Persoonallinen ja relevantti sisältö

Viimeistään nyt on aika alkaa tuottamaan persoonallista, asiakasta kiinnostavaa sisältöä sosiaalisen median kanavissa.  Aitous ja läpinäkyvyys ovat kasvavia trendejä, somessa halutaan nyt nähdä aitoja ihmisiä ja tarinoita eikä pelkästään kiillotettuja brändivideoita. Trendi kulkee käsi kädessä livevideoiden kanssa. Sanoma on automaattisesti aidompi, kun videota ei ole jälkieditoitu ja puunattu, vaan seuraaja näkee videon juuri siinä hetkessä, kun sitä kuvataan. Livevideot mahdollistavat myös aidon hetkessä tapahtuvan vuorovaikutuksen.

Yrityksen viestin tulisi olla kiinnostavampi kuin pelkkä ”osta nyt meiltä” mainos. Aito, asiakkaalle relevantti viesti toimii huomattavasti paremmin kuin ilmiselvä mainos. Sosiaalista mediaa suunnitellessa kannattaa miettiä ainakin seuraavia asioita: Mitä sinun yrityksesi voisi tarjota asiakkaallesi? Minkälainen sisältö kiinnostaa yrityksesi asiakkaita? Muista myös puhutella asiakastasi henkilönä, älä massana.

Augmented reality (AR) eli lisätty todellisuus

AR eli lisätty todellisuus tuo uusia jännittäviä ominaisuuksia asiakkaille. Monelle sana voi olla vieras, mutta AR on ollut osana sosiaalista mediaa jo jonkin aikaa. Esimerkiksi Instagramin kasvofiltterit ja mobiilipeli Pokemon GO perustuu pitkälti AR tekniikkaan. AR tarkoittaa yksinkertaisesti mitä tahansa digitaalisesti todellisuuteen lisättyä asiaa. Tyypillisesti todellisuuteen lisätään jotakin sovelluksen ja puhelimen kameran ja sijainnin avulla. AR:n avulla asiakas voi esimerkiksi kokeilla miltä vaate tai uusi kampaus näyttäisi ennen varsinaisen tuotteen tai palvelun ostamista. Ensi vuonna mm. Facebook tuo uuden mainosmuodon, joka mahdollistaa AR:n käytön, kuten opimme Emmin Facebook vinkeistä.

Tekoäly ja chatbotit

Monelle pk-yrittäjälle tekoäly saattaa kuulostaa kovin kaukaiselta asialta, joka ei kosketa omaa toimintaa vielä pitkään aikaan. Tekoäly ei kuitenkaan aina tarkoita science fiction -elokuvien pitkälle kehitettyä robottia, vaan myös erilaisia automatisoituja ratkaisuja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Monet yritykset ovatkin jo ottaneet käyttöönsä chatbotin vastaamaan yritykselle tuleviin viesteihin Facebook Messengerissä. Vielä eivät chatbotit ole kuitenkaan yleistyneet niin, että olisi pudonnut täysin kehityksen kelkasta, jos ei sellaista vielä löydy. Asiaan olisi kuitenkin hyvä vähintäänkin perehtyä viimeistään tässä vaiheessa, vaikkei omaa bottia vielä hankkisikaan. Nykyään ei tarvitse olla IT-firma ottaakseen chatbotin käyttöön, sillä käytössä on erilaisia palveluita, joilla voi luoda oman botin, kuten muun muassa BotBot, joka tekee botteja.

Lue myös Emmin vinkit Facebookin uudistuksista vuonna 2019 !

Viivi Väisänen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Call Waves Solutions Finland Oy – kun markkinointi muuttui satunnaisesta suunnitelmalliseksi

27.02.2026 |

Call Waves Solutions Finland vie yritysten asiakaspalvelun uudelle tasolle korkealla osaamisella ja uusinta teknologiaa hyödyntäen, mutta inhimillisellä otteella. Monikanavaiseen, ulkoistettuun asiakaspalveluun ja … LUE LISÄÄ…

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…