Tietosuojaviranomaisen vaatimus johti uuden algoritmin koodaukseen

Suomen syystä korkeatasoisena pidetty tietosuojaviranomainen toimii ja vaikuttaa.

SOK:n asiakkuus- ja digitaalipalvelujohtaja Veli-Pekka Ääri on myöntänyt julkisuudessa, että jo vuodesta 2014 lähtien S-konsernin bonuskortilla on kerätty tarkkaa tuotetasoista ostotietoa ainakin Sokos- ja Emotion-ketjujen myymälöistä mutta myös Prisman nettimyymälästä ja Kodin Terran verkkokaupoista.

No mitä siitä?

Syyskuun alussa käytännön oli määrä laajentua myös Prismoihin, S-marketteihin, Saleihin, Alepoihin, ABC:ihin, Kodin Terroihin, S-Rautoihin ja Marks & Spenceriin, joista tähän mennessä lienee kerätty tietoja vain tuoteryhmätasolla.

Vihiä saatuaan tietosuojavaltuutetun toimisto sekä kilpailu- ja kuluttajavirasto käynnistivät selvityksen S-ryhmän tiedonkeruusta.

Nyt SOK on kuitenkin tyytyväinen asiakastietojen hyödyntämisestä käytyyn monipuoliseen ja arvokkaaseen keskusteluun, niin kuin he itse sanovat. Yhtiö on ottanut keskustelusta opikseen ja muuttanut suunnitelmiaan ”entistä paremmin erilaiset asiakastarpeet huomioiviksi”.

Tarpeet ovat monet. Tiedämme, että kovan linjan krakkerit ”salasanojen muisteluohjelmillaan” voivat murtaa melkein minkä tahansa tietokannan ja anastaa sen tiedot. Salaiset palvelutkaan suurista resursseistaan huolimatta eivät näköjään aina onnistu pitämään tietojaan turvassa nettivoroilta.

Tiedot ostoksista saadaan suoraan tietokantaan, kun asiakas käyttää S-etukorttia oston yhteydessä. Näin voidaan laskea bonukset.

Viime talvena hätkähdin, kun Prisman yhteydessä olevassa apteekissa kysyttiin bonuskorttia. Sanoin että nämä tiedot ovat henkilökohtaisia, ja mieluummin suojaan yksityisyyteni kuin otan bonuksia. Mutta kas, kassa oli koulittu jankkaamaan, että saisi höylätä korttini. Kyse on siis muustakin kuin minun edustani; tiedoista on arvoa joillekin. Kassan saama briiffaus ei kuitenkaan kattanut vastaamista tietosuojaa koskeviin kysymyksiin.

Tietokannassa on kuitenkin jo uusi algoritmi. Jatkossa asiakas voi SOK:n mukaan itse päättää, saako ostotietoja hyödyntää markkinoinnin kohdentamisessa tai henkilökohtaisten digitaalisten palveluiden tuottamisessa. Asiakkaan tekemillä valinnoilla ei myöskään ole vaikutusta bonusten maksamiseen, kertoo palvelujohtaja Veli-Pekka Ääri.

Viranomaiset tietosuojavaltuutetun toimistossa pitivät saamaansa selvitystä tässä vaiheessa riittävänä. Hyvä näin.

Reijo Holopainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

Näkyvyys tekoälyn aikakaudella –miksi hakukoneoptimointi korostuu 

20.02.2026 |

Tekoäly muuttaa yhä enemmän sitä, miten tieto löytyy verkosta. Hakukoneet eivät enää ainoastaan listaa sivustoja, … LUE LISÄÄ…

Miten helpottaa somesisällön suunnittelua arjessa

10.02.2026 |

Somesisällön tekeminen ei useimmiten kaadu itse julkaisemiseen, vaan kaikkeen siihen, mikä tapahtuu ennen sitä. Sisällön … LUE LISÄÄ…

Osa 3: Kun markkinointi ei näy hakutuloksissa 

02.02.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä sisältöä tuotetaan aktiivisesti. Verkkosivuja päivitetään, blogeja kirjoitetaan ja palveluista … LUE LISÄÄ…

Osa 2: Kun markkinointia tehdään ilman dataa

26.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monessa yrityksessä markkinointia tehdään aktiivisesti. Kampanjoita pyöritetään, … LUE LISÄÄ…

Näin aloitat Microsoft Copilotin käytön – opas pienyrittäjälle

21.01.2026 |

Microsoft Copilot on uusi ja hyödyllinen arjen työpari, joka auttaa selkeyttämään työntekoa ja säästämään aikaa. … LUE LISÄÄ…

Osa 1: Kun markkinointi kaatuu verkkosivuihin

19.01.2026 |

Digimarkkinoinnin kolme näkymätöntä kompastuskiveä Monet yritykset panostavat digimarkkinointiin tosissaan. Syntyy ideoita, tehdään mainoksia, päivitetään somea ja verkkosivuille saadaan … LUE LISÄÄ…

Harjoittelijana tekoälyn perehdytyksessä

13.01.2026 |

Ensimmäisen työharjoittelupäiväni perehdytys olikin vähän erilaista kuin osasin odottaa. En saanutkaan perehdytystä Sollertiksen kokeneilta tekijöiltä vaan vähän … LUE LISÄÄ…

Uutta palveluissamme 2026

09.01.2026 |

Vuoden alku tuo mukanaan pieniä hintamuutoksia ja uusia palveluita. Verkkotunnusten hinnat päivittyvät Verkkotunnusrekisterien hinnankorotusten myötä … LUE LISÄÄ…