Harjoittelu Sollertiksella ja opintojen viimeistely 

Nimeni on Henna Leinonen ja olen ollut harjoittelijana Sollertiksella 10 viikon ajan. Opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa muotoilua viimeistä vuotta. Opintoni ovat suuntautuneet graafiseen suunnitteluun, UI- ja UX-suunnitteluun sekä palvelumuotoiluun. 

Tätä kirjoittaessani on menossa harjoittelujaksoni viimeinen työviikko. Harjoittelujakso on mennyt nopeasti, sillä jokainen viikko on ollut täynnä mielenkiintoisia, opettavaisia ja vaihtelevia työtehtäviä. Viimeisen harjoitteluviikon lisäksi tämä on myös viimeinen kouluviikkoni, sillä Sollertiksen harjoittelun myötä saan opintoni valmiiksi ja valmistun muotoilijaksi. 

Omien taitojen hyödyntäminen 

Olen päässyt hyödyntämään Sollertiksella jo olemassa olevia taitojani. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii verkkosivujen layout-suunnittelu. Olen päässyt mukaan monipuolisesti asiakasprojekteihin, suunnittelemaan apukätenä asiakkaiden verkkosivuja. Vaihtelevat projektit ovat olleet mieluisia. Asiakasprojektien lisäksi olen päässyt suunnittelemaan Retro Game Housen verkkosivuille Vectrex-virtuaalinäyttelyn sekä kehittämään Sollertiksen omien verkkosivujen ulkoasua. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että Sollertikselta on annettu minulle luottamusta ja päästetty mukaan monipuolisiin projekteihin heti harjoittelun alusta saakka. 

Verkkosivujen lisäksi olen päässyt suunnittelemaan harjoittelun aikana painotuotteita, kuten roll-up banderolleja ja paitaprinttejä. Painotuotteiden suunnittelussa parasta on se, kun oman käden jälkensä näkee lopulta fyysisessä tuotteessa.

Uudet opit osaamisen tukena 

Jo tuttujen asioiden lisäksi olen päässyt tekemään paljon uutta. Harjoittelun aikana olen oppinut paljon digimarkkinoinnista, hakukoneoptimoinnista ja sosiaalisen median sisällöntuotannosta. Nämä olivat minulle ennen harjoittelua hyvin vieraita aihealueita. Olen päässyt muun muassa suunnittelemaan apuna materiaaleja sosiaalista mediaa ja digimarkkinointia varten sekä kuunteluoppilaaksi asiakkaalle pidettyyn hakukoneoptimointityöpajaan. Yllätyin, miten monella eri tavalla hakukoneoptimointia voidaankaan toteuttaa! On ollut mahtavaa oppia kokonaan uusia asioita. Uskon, että näistä opeista on minulle hyötyä tulevaisuudessa muotoilijan urallani. 

Kohti tulevaisuutta 

Harjoittelun aikana olen vahvistanut jo aikaisempaa osaamistani ja oppinut paljon uutta. Olen nauttinut vaihtelevista työtehtävistä ja tiimin jäsenenä työskentelystä. Sollertiksen tiimi otti minut avosylin mukaan työhön ja olen saanut heiltä hyvää palautetta, kannustusta ja apua aina tarvittaessa. 

Nyt on aika viimeistellä harjoittelun viimeiset työtehtävät ja samalla viimeistellä muotoilun opintojen opintopolkuni. Kiitos Sollertikselle, että sain viimeistellä opintoni teidän tiimissänne! 

Harjoittelijat

Harjoittelijana Sollertiksella

VIIMEISIN ARTIKKELI

Harjoittelu Sollertiksella ja opintojen viimeistely 

17.05.2024 |

Nimeni on Henna Leinonen ja olen ollut harjoittelijana Sollertiksella 10 viikon ajan. Opiskelen Savonia-ammattikorkeakoulussa muotoilua … LUE LISÄÄ…

WordPress-sivun sisällön hakukoneoptimointi

16.04.2024 |

Hakukoneoptimointi (SEO) on olennainen osa WordPress-sivun menestystä. Se auttaa parantamaan sivusi näkyvyyttä hakukoneissa ja houkuttelemaan … LUE LISÄÄ…

Uudet kotisivut yritykselle – vinkit kotisivujen hankintaan

09.04.2024 |

Yrityksesi tarvitsee uudet kotisivut, mutta et tiedä mistä aloittaa. Kuulostaako tutulta? Kokosimme sinulle kotisivujen hankintaan … LUE LISÄÄ…

4 kysymystä ja vastausta palveluidemme tietoturvasta

05.04.2024 |

Tietoturva on aihe, josta meillä Sollertiksella puhutaan jatkuvasti. Se on koko yrityksemme elinehto. Tietoturvaa pidetään … LUE LISÄÄ…

PiKa Puhtaus – oppeja digimarkkinoinnista ja helpotusta arkeen 

25.03.2024 |

PiKa Puhtaus Oy on vuonna 2011 perustettu siivouspalveluja tarjoava yritys. PiKa Puhtaus tarjoaa koti-, toimitila- … LUE LISÄÄ…

Miten voin hyödyntää Microsoft Copilottia – työkaverina tekoäly

21.03.2024 |

Microsoft Copilot on tekoälyavustaja, joka voi auttaa säästämään aikaa ja tehostamaan työtä. Se on digitaalinen … LUE LISÄÄ…

Kadonneen datan arvet – Varmuuskopioinnilla vältyt katastrofilta

15.03.2024 |

Varmuuskopiotko tarpeelllisia? Turhaa ajan haaskausta, lisää kustannuksia, ohjelmien asennusta, vaivannäköä, ei meille kuitenkaan mitään satu … LUE LISÄÄ…

PK-yrityksen tuet ja rahoitus vuonna 2024

02.02.2024 |

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy Vuonna 2024 yrityksille on tarjolla useita eri rahoituskanavia ja tukimuotoja. Yritystuella … LUE LISÄÄ…