IT-tukipalvelut

Tuoretta ja raikasta ajattelua digimarkkinointiin

Kati Huumo Savon Voima

Ennen Savon Voiman ja Diginaisten yhteistyötä Savon Voiman markkinointiosasto oli toteuttanut somemarkkinointia itse. Noin reilu vuosi sitten mukaan haluttiin osaava kumppani sparrailemaan digimarkkinointiasioissa, ja niin alkoi Savon Voiman ja Diginaisten yhteistyö.

Yhteistyöhön on liittynyt pieni pala Google-markkinointia, hakukoneoptimointia, sparrausta digimarkkinoinnissa sekä paljon Facebook-markkinointia.

”Yhteistyömme alkupuolella kävimme läpi hakukoneoptimointiin liittyviä asioita, joiden avulla saimme Savon Voiman myyntiliiketoiminnan verkkosivuja nostettua paremmin esille Googlen hakutuloksissa. Tämän vuoden puolella olemme keskittyneet yhteystyössämme enemmän Facebook-puoleen”, Savon Voiman digimarkkinoinnista vastaava Kati Huumo kertoo.

Yhteistyön lomassa oppii paljon

Diginaiset ovat tuoneet Savon Voiman Facebook-markkinointiin mukaan uusia ajatuksia ja ennen kaikkea uusia oppeja.

”Nostaisin ehdottomasti ykkösasiaksi sparrailun. Olen matkan varrella itsekin oppinut paljon Facebookista ja siitä, minkälaisia julkaisuja ja markkinointikampanjoita sinne kannattaa tehdä.”

Kati Huumon mukaan energiatoimiala mielletään hiemanvanhanaikaiseksi ja byrokraattiseksi, minkä vastapainoksi Diginaiset ovat tuoneet esille omia näkemyksiään.

”Olemme saaneet tuoretta näkemystä ja raikasta ajattelua siihen, kuinka asioita kannattaisi tehdä, ja olemme yhdessä pystyneet ravistelemaan energiatoimialaa Facebookin kautta.”

Facebook on Savon Voiman yksi tärkeimmistä tiedotuskanavista esimerkiksi verkon häiriötilanteissa.

”Facebookissa meillä on myös virallisempi tiedotuspuoli. Vähitellen on kuitenkin lämmetty siihen, että tiedottamisen vastapainoksi asioita voi tehdä myös hauskasti. Ihmiset tulevat Facebookiin viihtymään ja hakemaan kivaa sisältöä.”

Toimiva digimarkkinointi näkyy tuloksissa

Digimarkkinoinnissa on aina tärkeää seurata tuloksia ja analytiikkaa. Savon Voima Facebook-sivuilla tulokset ovat näkyneet muun muassa sivun tykkääjämäärissä.

”Ennen Diginaisten yhteistyötä Facebook-sivujemme tykkääjämäärä oli reilu 2 000. Saimme syksyn aikana nostettua määrän yli 6 000 tykkääjän. Se on sellainen konkreettinen asia. Myös Diginaisten tekemät kuukausittaiset raportit ovat olleet kättä pitempää tietoa siitä, että rahoille on oikeasti saatu vastinetta”, Kati Huumo tiivistää.

Ennakkoluulot digimarkkinointiavusta kannattaa haudata

Savon Voiman väki on ollut tyytyväinen Diginaisten digimarkkinointiapuun. Kati Huumo tunnistaa ennakkoajatukset, joita itse digimarkkinointiaan hoitava taho saattaa pyöritellä mielessään.

”Joitakin voi pelottaa se, että antaisi Facebook-vastuun ulkopuoliselle tekijälle. Minusta huoli on ihan turha, sillä suunnitelmat tehdään kuitenkin aina yhdessä.”

”Diginaisten kanssa työskentely on helppoa. Heiltä saa valmiita ideoita, ja voi olla luottavaisin mielin tietäen, että homma toimii. Diginaiset uskaltavat ravistella ja ehdottaa erilaisiakin juttuja”, Kati Huumo summaa.